Hämeenlinnan Pallokerho julkaisi maanantai-iltana kello 22.16 vapauttavansa päävalmentaja Maso Lehtosen ja valmentaja Mikko Sirento-Mannisen tehtävistään.
HPK julkaisi tiedotteensa vain muutamia minuutteja sen jälkeen, kun Iltalehti oli kertonut asiasta tietoihinsa perustuen.
Lehtosen valmentajapotkut oli helppo ennustaa jo ennen kauden alkua. Jo ennakkoon oli selvää, että HPK:lla on SM-liigan heikoin materiaali. Yhtä heikkoa materiaalia ei ole nähty sarjassa pitkään aikaan lukuun ottamatta joitakin tyhjennysmyyntien jälkeisiä joukkueita loppukausilla.
Kaksi Mestiksen mestaruutta saavuttanut Lehtonen, 36, ei saanut seuralta pelimerkkejä onnistuakseen. Voikin kysyä, mitä HPK edes odotti Lehtosen saavuttavan?
HPK nimittäin taipui alkukauden viidessä ottelussaan Ilvekselle, HIFK:lle, Ässille ja Jukureille. Sportin hämeenlinnalaiset kukistivat voittomaalikilpailussa. HPK:n materiaalilla tuloksellisesti enempää ei voi odottaakaan.
Lehtonen olisi varmasti voinut suoriutua paremminkin. Suurin vastuu on kuitenkin HPK:lla, jonka seurajohtaminen on ollut vaatimatonta. Seura palkkasi viime vuonna tärkeisiin tehtäviin kaksi kokematonta nimeä: urheilujohtajaksi Ilkka Haapean ja jääkiekkojohtajaksi Erkki Rajamäen.
On hyvin hämmentävää, miten seura on saanut käytettyä 1,9 miljoonaa HPK:n joukkueeseen.
HPK kenties luotti, että Lehtonen nousee uudeksi Antti Pennaseksi. Seuralla on hyviä muistoja vuodelta 2019, jolloin Pennasen kolmas kausi Kerhossa päättyi satumaiseen Suomen mestaruuteen.
Täytyy kuitenkin muistaa, että Pennanen saapui SM-liigaan erilaisista lähtökohdista ja huomattavasti kokeneempana. Hän oli jo luonut nahkaansa valmentajana Jukureissa, ollut apuvalmentajana SM-liigassa ja kokenut potkut HIFK:ssa.
HPK olisi voinut hoitaa Lehtosen potkut myös tyylikkäämmin. MTV Urheilu vieraili maanantaina Hämeenlinnassa ja haastatteli Lehtosta sekä toimitusjohtaja Kaj Källarssonia, mutta hallituksen puheenjohtaja Jyrki Louhi kieltäytyi haastattelusta.
Myöhäisillan Tulosruudussa julkaistussa insertissä toimitusjohtaja vannoikin Lehtoselle luottamusta, mutta jutun jälkeen kerrottiin tuore uutinen Lehtosen potkuista.
Aluksi Källarson pyöritteli, kuinka kaikki tietävät pelin hengen ja jokaista työntekijää arvioidaan päivästä yksi alkaen. Kun toimittaja kysyi, onko Maso Lehtosella seurajohdon täysi luottamus takanaan, Källarson vastasi seuraavasti.
– Kyllä tässä näin ihan samassa veneessä ollaan koko porukka, Källarson vastasi Tulosruudussa.
Ulospäin näyttää siltä, että ainakin Louhi jo tiesi antavansa potkut Lehtoselle. Herää kysymys, miksi HPK ylipäätään päästi Källarsonin kameran eteen jakamaan tällaisia kommentteja?
HPK palkkasi Lehtosen tilalle meritoituneen Mikko Mannerin, joka varmasti saa uutta virtaa hämeenlinnalaisten pelaamiseen. Jää nähtäväksi, onko Manneristakaan ihmeiden tekijäksi. Tilanne on sen verran kaoottinen.