Uusi BMX-pyöräilyrata on avattu Kupittaalle, kertoo Turun kaupunki tiedotteessa.
Vanhan radan paikalle rakennettu uusi rata on noin kaksi kertaa edeltäjäänsä pidempi. Ajolinjoista riippuen radan pituus on noin 400 metriä.
Suunnittelussa oli mukana laaja asiantuntijajoukko, muun muassa latvialainen BMX-valmentaja Klavs Lisovskis.
– Hankkeessa oli tosiaan suunnittelu- ja rakennusvaiheessa monikerroksisuutta ja kaikkia osallisia haluttiin kuunnella. Lopputuloksessa yhdistyy niin huippuosaajilta kuin ruohonjuuritason harrastajilta saatu näkemys lajille tyypillisistä elementeistä, kertoo tiedotteessa infran hankesuunnittelupäällikkö Mika Laine.
Kupittaalle tulossa myös uusi kenttä
Peruskorjauksessa radan rakenteet uusittiin kokonaan ja sitä laajennettiin lännen suuntaan. Peruskorjaukseen saatiin aluehallintovirastolta veikkausvoittovaroista myönnettyä valtionavustusta.
Rata soveltuu kaiken tasoisten harrastajien käyttöön, mutta myös kilpailuiden järjestämiseen. Alue on käytössä päivittäin kello 7–22.
Käyttäjiä muistutetaan, että rata on tarkoitettu pyörille. Radan pinta ei kestä esimerkiksi sähköpotkulaudoilla ajoa tai RC-autoja.
BMX-radan virallisia avajaisia juhlitaan ensi keväänä, kun Kupittaalle valmistuu uusi monitoimikenttä Veritas Stadionin viereen. Kenttä toimii aluksi korvaavana kenttänä Parkin tekojääkentälle, joka poistuu käytöstä näillä näkymin vuonna 2025.