Teräsmiehet jättävät Lahden – esteratajuoksijat saapuvat tilalle

Lahti isännöi elokuussa 2025 Spartan-esteratajuoksun EM-kilpailuja.

Ilmasta otettu maisemakuva Lahden Urheilukeskuksen alueesta.
Esteratajuoksijat mittelöivät EM-mitaleista Lahden urheilukeskuksen maastossa elokuussa 2025. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Spartan-esteratajuoksun EM-kilpailut korvaa Lahdessa ensi vuonna Triathlon Ironman -kisan.

Elokuussa Lahden urheilukeskuksessa järjestettävään esteratajuoksu-tapahtumaan odotetaan 4 500 juoksijaa – mukana on huippu-urheilijoita sekä tavallisia kuntoilijoita.

Kyseessä on uusi tapahtuma Suomessa. Lahden kaupungin lähettämän tiedotteen mukaan maailmalla esteratajuoksukilpailuja järjestetään vuosittain noin 40 eri maassa.

Tapahtuman aluetaloudellisten vaikutusten arvioidaan kohoavan Lahden seudulla 3,3 miljoonaan euroon. Lahden kaupungille koituu noin puolen miljoonan euron kulut muun muassa kisojen hakemiseen oikeuttavasta maksusta sekä kilpailujärjestelyistä.

Tänä vuonna EM-kilpailut ovat Itävallassa.

Esteratajuoksussa yhdistyvät polkujuoksu ja esterata, kertoo Lahden liikuntajohtaja Aleksi Nyström.

Lahden liikuntajohtaja Aleksi Nyström esteratajuoksusta

Laji on vahvassa kasvussa ja esteratajuoksukilpailu on myös mukana nykyaikaisessa viisiottelussa seuraavissa kesäolympialaisissa vuonna 2028.

Ironman-kilpailuja Lahdessa ei sen sijaan lähitulevaisuudessa enää järjestetä.

Ironman-tapahtumaa Lahti on isännöinyt jo seitsemän kertaa ja elokuussa 2023 kaupungissa järjestettiin Ironmanin puolimatkan MM-kilpailut.

Kaupungin kehitysjohtaja Henna Eskosipo Bradshawin mukaan Ironmanin takia Lahti on vahvistanut asemaansa kansainvälisesti tunnettuna tapahtumakaupunkina. Hän arvio samalla, että urheilumatkailun suosio on kasvussa.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.

26.9.2024 klo 14.46 Lisätty Lahden liikuntajohtaja Aleksi Nyströmin kuvaus esteratajuoksusta.