Suunnistuksen maailmancupin tämän kauden päätöskilpailut ovat alkaneet torstaina Kuopion Nilsiässä, Lastukoskella.
Kilpailujärjestäjä Kuopion Suunnistajat harjoittelee samalla toimintaa ensi heinäkuussa Kuopion Tahkolla pidettäviin suunnistuksen maailmanmestaruuskilpailuihin.
Maailmancupin finaaliin osallistuvat Kuopion Suunnistajien pääsihteerin Sakari Hyvösen mukaan käytännössä kaikki maailman huippusuunnistajat. Heitä on kisaamassa yhteensä noin 250.
– Huiput harjoittelevat jo MM-kisoja ajatellen. Maailmancupin finaalikiertueella otetaan ensiasetelmia ensi vuodelle.
Lastukosken alue on Hyvösen mielestä erittäin hyvää ja vaativaa suunnistusmaastoa, vaikka nousumäärät ovat vähäisiä Tahkon maastoon verrattuna.
Lastukosken kisat ovat osa kolmen vuoden projektia, jossa Kuopion Suunnistajat valmistautuu MM-kilpailuihin.
– Kolmen vuoden kisat vaativat erilaisia maastoja. Lähdimme viime vuonna Vehmersalmelta ja lähestymme Tahkoa, joka on niin sanottu olympiakylä vuonna 2025, Hyvönen sanoo.
Yhdeksän päivän rakennusurakka
Talkooväkeä on mukana reilusti yli 200. Yleisöä odotetaan paikalle 500–1000.
Aarne Keurulainen on vastannut Nilsiän kisojen rakennustöistä, joissa kesti yhdeksän päivää. Urakka on ollut Keurulaisen mukaan hyvää oppia ensi vuoden maailmanmestaruuskisoihin.
Nilsiän maailmancupin finaalissa kaikki kilpailut pidetään samalla alueella, kun taas ensi vuonna kisapaikkoja on Kuopiossa Tahkon lisäksi Neulaniemi ja Puijo.
– Se on huomattavasti kovempi ponnistus, Keurulainen toteaa.
Viesti päättää maailmancupin
Nilsiän Lastukoskella kisataan torstaina pitkän matkan kilpailu, joka on naisilla 12 kilometriä ja miehillä 14 kilometriä. Ylen tv-lähetys käynnistyi kello 12.30. Sitä voi seurata suorana Yle Areenassa ja TV2:ssa.
Lauantaina vuorossa on keskimatka ja sunnuntaina viesti.
Maailmancupin yhteydessä pidetään myös yleisökilpailut. Viikonloppuna kuntosuunnistajat pääsevät kisaamaan samoissa maisemissa maailman huippujen kanssa.