Sebastian Aho menetti elämänsä sauman NHL:ssä, ja sitten tähtipelaaja lähti viereltä: ”Totta kai se ottaa päähän”

Carolina Hurricanes polkee paikallaan, vaikka on ollut pitkään NHL:n mestariehdokas. Joukkueen suomalaistähti Sebastian Aho kertoo, miltä tilanne tuntuu.

Sebastian Aho lähikuvassa.
Sebastian Aho on Carolina Hurricanesin ykköstähti. Onko hän liian yksin? Kuva: NHLI via Getty Images

Ota NHL-kauden asetelmat haltuun legendaarisen NHL-illan avulla. Kuuntele Yle Areenassa tai alla olevasta soittimesta.

NHL-ilta: kausi 2024-25

Kukaan ei voi väittää, etteikö Raleigh'ssa olisi tehty jo pidempään erinomaista työtä.

Paikallinen Carolina Hurricanes on kuuden edellisvuoden osalta NHL:n toiseksi paras runkosarjajoukkue eikä pudotuspeleissäkään huonosti ole mennyt. Kahdesti joukkue on yltänyt konferenssifinaaliin ja neljä kertaa toiselle kierrokselle.

Samaan aikaan ilmassa leijuu vahva pettymyksen tuoksu.

Carolina on erinomaisesti valmennettu joukkue, jolla on sarjan selkein pelillinen identiteetti, mutta kovassa paikassa ruuti on ollut märkää.

Tämä ydinryhmä ole yltänyt vielä kertaakaan loppuotteluihin.

Etenkin toistuvat toisen kierroksen tappiot ovat nakertaneet pelaajiston ydintä.

Menneen kevään pettymys oli niin raskas, että se on mielessä vielä uudenkin NHL-kauden alkaessa.

Carolina sai kesken viime kauden hankittua joukkueen kipeästi kaipaamaa maalintekovoimaa, kun se kaappasi Pittsburghista huippulaituri Jake Guenztelin. Sisään tuotiin muitakin vahvistuksia, joten jo ennalta vahvan joukkueen piti olla valmis taistelemaan tosissaan Lord Stanleyn maljasta.

Sebastian Aho tuulettaa maalia kotiyleisön edessä.
Vielä tässä vaiheessa kaikki näytti hyvältä. Sebastian Aho tuulettaa maalia viime kauden pudotuspeleissä. Kuva: NHLI via Getty Images

Lopputulema oli kuitenkin tuttua kauraa: pelit päättyivät pudotuspelien toiselle kierrokselle.

– Meillä oli viime vuonna aivan huikea jengi. Siinä oli palaset kohdallaan ja todella hyvä mahdollisuus menestyä. Ottaa päähän ja riipaisee aika pitkään, kun ei saatu hommaa maaliin. Olihan se hukattu mahdollisuus, joukkueen suomalaistähti Sebastian Aho kertaa Yle Urheilulle.

– Yritetään yhdessä oppia virheistä ja ottaa hyvistä asioista itseluottamusta matkaan.

Mistä homma on sitten tiukassa paikassa kiikastanut?

Tilastollisesti yksi teema nousee ylitse muiden: maalinteko.

Menneenä keväänä tappiollisessa ottelusarjassa New York Rangersia vastaan Carolina sai hanoja auki, mutta kolmen edelliskevään tehtyjen maalien keskiarvot kirjattiin ratkaisevissa ottelusarjoissa lukemin 1,5, 1,9 ja 1,8.

Näiden sarjojen yhteenlaskettu ylivoimapeliprosentti jäi kolmentoista tienoille.

– Tavoite on jo useamman vuoden ajan ollut olla paras. En jaksa kovin kaukaa lähteä perkaamaan syitä tappioille, Sebastian Aho kommentoi.

– Joukkue vaihtuu vuosittain. Näen puhtaasti asian niin, että joka päivä täytyy tehdä kaikkensa ollakseen parempi ja sitä kautta voi sitten auttaa joukkuettakin ottamaan seuraavan askeleen.

Kapea kärki

Maalintekovoiman osalta kesä ei tarjonnut joukkueelle hyviä uutisia.

Seura yritti pitää sopimuksensa viimeistä vuotta pelanneen Guentzelin riveissään, mutta jenkkihyökkääjä pakkasi tavaransa ja vei maalinsa Tampaan. Tämän lisäksi hyökkäysosastolta lähtivät Teuvo Teräväinen, Stefan Noesen sekä Venäjälle palannut Jevgeni Kuznetsov.

Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho.
Teuvo Teräväinen (vas.) ja Sebastian Aho muodostivat pitkään pelätyn tutkaparin Carolinassa. Kuva: NHLI via Getty Images

Sisään tuoduista pelaajista Jack Roslovicin piste-ennätys pyörii 40:n nurkilla. William Carrier ja Tyson Jost ovat pohjaketjujen pelaajia.

Carolina on joukkue, jolta puuttuu kakkossentterin lisäksi selkeä ykköstykki maalinteko-osastolta. Andrei Svetšnikovin varaan on usein laskettu paljon, mutta 30 maalin rajan venäläinen on rikkonut ainoastaan kerran ja siitäkin on kaksi vuotta.

Carolina on odotusten mukaan pudotuspelijoukkue myös alkavalla kaudella, mutta hyökkäyskaluston kärki on paperilla mestaruustaistoa ajatellen tylsempi.

Puolustus- ja maalivahtiosastoon Carolina tuskin kompastuu.

– On sanomattakin selvää, että kesäisin sitä miettii, miltä joukkue tulee näyttämään. Jos me nyt ajatellaan jotakin Guentzelia, niin totta kai se ottaa päähän, ettei hänelle saada sopimusta ruuvattua, Aho toteaa suoraan.

Sebastian Aho och Jake Guentzel firar.
Sebastian Aho (vas.) ja Jake Guentzel löysivät yhteisen kemian. Sitten Guentzel lähti joukkueesta. Kuva: John E. Sokolowski-USA TODAY Sports/All Over Press

– Meiltä lähti jätkiä, joiden kanssa olen pelannut pitkän siivun ja tullut hyviksi kavereiksi. Se on tämän homman surkea puoli, että kaikkia ei voi pitää ja pelaajat ymmärtävät kyllä sen.

Sebastian Ahon harteilla lepää jatkossa yhä enemmän. Aho pelasi menneellä kaudella uransa tehokkaimman kauden (36+53=89) ja vähintään samaa joukkue tarvitsee oululaishyökkääjältä tälläkin kaudella.

Jos Carolina rakentaa kärkiketjunsa Ahon, Seth Jarvisin sekä Svetšnikovin ympärille, tulosta tulee, mutta kärki uhkaa jäädä kapeaksi.

Kakkosketjussa Jesperi Kotkaniemi sekä Martin Necas ovat pelaajia, joihin seura on investoinut isosti, mutta joiden kehitys on jäänyt polkemaan paikalleen. Nyt jos koskaan seura kaipaa näiltä läpimurtoa.

Aho tunnistaa asemansa, mutta ei ota siitä painetta.

– Haluan vain ottaa askeleita eteenpäin. Oli kyse sitten maaleista tai johtajuudesta. On tässä itselläkin mahdollisuus ottaa vielä napsuja ylöspäin pieniä asioita tekemällä.

– Se alkaa kesäharjoittelusta. Sieltä tulee itseluottamus. Aiempien vuosien kokemusten sekä iän kautta tulevan luonnollisen kasvun kautta voi tehdä itsestään paremman version.

Vieläkö valmentajan ääni resonoi?

Myös valmennuksen osalta käsillä on mielenkiintoinen tilanne. Rod Brind'Amour on toiminut joukkueen päävalmentajana jo seitsemän vuoden ajan toimittuaan sitä ennen seitsemän vuoden ajan apuvalmentajana.

Pelaajana seuralle mestaruuden vuonna 2006 voittanut kanadalainen on luonut joukkueelle laadukkaan ja tunnistettavan pelitavan, mutta ei toisaalta ole saanut vietyä junaa pääteasemalle.

Rod Brind'Amour ohjeistaa pelaajia Carolinan vaihtopenkillä.
Pystyykö Rod Brind'Amour valmentamaan Carolina Hurricanesin mestaruuteen? Kuva: NHLI via Getty Images

Pohjoisamerikkalaisraportit ovat kertoneet kasvavasta paineesta myös valmennusta kohtaan, mutta Aho vakuuttaa valmentajan äänen edelleen kantavan.

– Rodin kanssa pärjää, jos on valmis tekemään hommia ja pitää kiinni sovituista jutuista. Hän ei odota mitään taikatemppuja keneltäkään. Kyse on päivittäisen tekemisen laadusta ja sitoutumisesta yhteiseen juttuun.

Aho tunnistaa muuttuneet lähtökohdat, mutta ei tingi uskosta.

– Usko joukkueessa on kova. Ehkä nyt tuli hieman enemmän muutoksia kuin aiemmin, mutta haluan nähdä sen mahdollisuutena. Siellä on kopissa uutta verta ja uusia äijiä, jotka tuovat tähän oman juttunsa. Sitä kautta tästä tulee varmasti hyvä, Aho vakuuttaa.

Carolina Hurricanesin NHL-kausi alkaa ensi viikon perjantaina ottelulla Tampa Bay Lightningia vastaan.