Kymenlaakson pelastuslaitoksella oli keskiviikko-illan ja viime yön aikana noin 30 myrskyyn liittyvää tehtävää. Pääosa hälytyksistä keskittyi Etelä-Kymenlaakson alueelle: Kotkaan, Pyhtäälle, Haminaan ja Virolahteen.
Päivystävä palomestari Juha Säämänen Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo, että tehtävät painottuivat puiden raivaukseen ja veden pumppaukseen. Lisäksi Kotkan Karhulassa myrsky irroitti rakennuksen kattopeltejä.
Kouvolassa korjattiin yöllä keskustan tuntumasta kolmesta paikkaa kaatuneita puita pois sekä yksi peltikaton repeytyminen. Muuten pelastuslaitoksen yö oli Kouvolassa rauhallinen.
Kotkassa oli vielä aamukuuden aikaan reilut 400 asiakasta ja Kouvolassa 30 ilman sähköä. Katkot painottuivat Kotkan edustan saaristoon. Kymenlaakson Sähkön mukaan heidän alueella oli pahimmillaan sähköttä 4 800 asiakasta. Sähköyhtiön mukaan korjaussää oli illalla vaikea sateen, tuulen ja pimeyden vuoksi.
– Jäljellä olevia vikoja korjataan nyt torstaina paremmassa säässä, ja alustavan arvion mukaan viat saadaan pääosin korjattua päivän aikana, kertoo Esa Niemelä Kymenlaakson Sähköverkolta.
Kuutsalon-saaren sähköjen korjausta aloitetaan torstai-aamupäivästä. Kotkan Tavastilan kaupunginosassa on useita sähköpylväitä poikki ja myös Elimäellä on kaatunut isoja kuusia linjalle.
Koko Suomessa oli aamulla myrskyn jäljiltä yli 15 000 kotitaloutta ilman sähköä.
Tilanteen kehittymistä voi seurata Energiateollisuuden sähkökatkokartasta.
Päivystävä palomestari Säämänen uskoo että aamun valjetessa lisätuhoja tulee todennäköisesti vielä löytymään lisää.