Miljoona rekkaa ajaa vuosittain tämän tunnelin läpi, nyt se suljetaan lähes vuodeksi – kysyimme miksi

Vuosaaren satamaan johtava tietunneli suljetaan loppukeväästä tai alkukesästä.

Helsingin Vuosaaren tietunneli suljetaan korjaustöiden takia lähes vuodeksi. Video kertoo, miksi remontti vie näin pitkän ajan. Video: Kristiina Lehto / Yle

Helsingin Vuosaaren satamaan johtava tietunneli suljetaan remontin takia melkein vuodeksi. Kyse ei ole mistä tahansa tunnelista, sillä Fintrafficin mukaan tunnelin läpi ajaa vuodessa lähes miljoona rekkaa.

Kehä III:n jatkeena olevaa Vuosaaren tunnelia käyttävät lähinnä ne, joilla on asiaa satamaan. Tästä syystä monelle saattaa olla yllätys, että Suomen kolmanneksi pisin tietunneli on Helsingissä. Vuosaaren tunnelilla on pituutta 1,5 kilometriä.

Tunneli suljetaan loppukeväästä tai alkukesästä. Remontissa uusitaan tunnelin koko tekniikka. Yksitoista kuukautta kestävä remontti ja siihen liittyvä kiertotien parantaminen maksavat noin 30 miljoonaa euroa.

Tunneli valmistui vuoden 2007 lopussa, joten se on ehtinyt olla käytössä 17 vuotta.

Kyse on siis melko uudesta tunnelista, joka suljetaan lähes vuodeksi korjaustöiden takia. Tämä herättää kolme kysymystä.

1. Miksi tunnelin korjaus kestää lähes vuoden?

Kun tunnelin läpi ajaa autolla, huomaa lähinnä valot ja liikennemerkit.

Tunnelin korjaustöistä vastaava Fintrafficin yksikön päällikkö Jukka Värrin mukaan puolitoista kilometriä pitkässä tunnelissa tekniikkaa on kuitenkin yhtä paljon kuin pienessä tehtaassa.

Lista Vuosaaren tunnelin uusittavista laitteista on pitkä: paloilmoitin-, savunpoisto-, ilmanvaihto-, sammutusvesi- sekä häiriönhavaintojärjestelmät, valaistus sekä kamera- ja liikenteenhallintajärjestelmä.

Lisäksi korjataan tunnelirakenteita sekä saneerataan tunnelin alla kulkevat kuivatus- ja sammutusvesijärjestelmät.

– Kaiken uusimisesta aiheutuu testauksineen yhdentoista kuukauden sulku tunneliin, Värri summaa.

2. Miksi tunnelin koko tekniikka uusitaan, vaikka sillä on ikää vasta 17 vuotta?

Fintrafficin Värrin mukaan tunnelin turvatekniikka on tullut elinkaarensa päähän. Myös varaosien saatavuus on Värrin mukaan merkittävästi heikentynyt.

Lisäksi tekniikka on kehittynyt huomattavasti. Esimerkiksi tunnelin valot uusitaan.

– Vanha tekniikka tietunnelissa on suurpainenatriumvaloja. Ne korvataan ledvaloilla, jotka ovat tehokkaampia.

Tämä lisää Värrin mukaan turvallisuutta ja säästää samalla sähköä.

Keski-ikäinen mies neonkeltaisessa työtakissa seisoo syksyisessä maisemassa takanaan Vuosaaren tietunnelin sisäänkäynti.
Fintrafficin yksikön päällikkö Jukka Värri kertoo, että tunnelin sulkeminen ja ohjaus kiertotielle tulee hidastamaan liikennettä laskennallisesti 2–8 minuuttia. Kuva: Kristiina Lehto / Yle

3. Mihin vilkas rekkaliikenne ohjataan, kun tunneli on suljettu?

Vuosaaren satama on yksi Suomen vilkkaimpia rahtisatamia. Päivässä satamaan johtavaa tunnelia käyttää päivässä keskimäärin lähes 2 700 rekkaa.

Kun tunneli suljetaan, liikenne ohjataan kiertotielle. Se kiertää Mustavuoren luonnonsuojelualueen ympäri, Vuosaaren asuinalueen viertä pitkin.

Kartta Vuosaaren tunnelin sijainnista ja korvaavasta reitistä.
Tunnelin korjauksen ajaksi sataman liikenne ohjataan kiertotielle. Kuva: Laura Merikalla / Yle

Lokakuussa on aloitettu tietyöt kiertotien parantamiseksi ennen tunnelin sulkemista. Esimerkiksi liikenneympyrään tulee lisäkaista, jotta erikoispitkät rekat mahtuvat sujuvammin ajamaan niistä.

Kaivinkone seisoo keskellä liikenneympyrää työmaa-aidat ympärillä ja pudottaa hiekkaa maahan.
Vuosaaren tunnelin tulevan kiertotien parannustyöt on aloitettu lokakuussa. Kiertotien talvikunnossapitoon tullaan kiinnittämään erityistä huomiota. Kuva: Kristiina Lehto / Yle

Kiertotien varrella kävelee koululaisia. Sen lähellä on myös päiväkoteja, joista käydään ulkoilemassa kiertotien toisella puolella sijaitsevalla Mustavuoren luonnonsuojelualueella. Värri kertoo, että alueen päiväkoteja, kouluja ja yrityksiä on tiedotettu jo hyvissä ajoin kiertotielle ohjattavasta rekkaliikenteestä.