Kankealta tuntuvaa keskustelutilaisuutta voi rentouttaa yllättävän helpolla tavalla

Sosiaaliseen kuntoutukseen suunniteltu lautapeli rikkoo jään vaikeissakin kysymyksissä ja sopii moniin tilanteisiin. Se on saanut jatko-osan ja voisi kaivata myös käännösversiota.

Moni lautapelin kysymys voi johdattaa syvälliseenkin keskusteluun. Kuva ja video: Tapio Termonen / Yle

Jos vaikeasti työllistyvän henkilön pitää kertoa esimerkiksi sosiaaliohjaajalle, minkälaiset asiat häntä kiinnostavat, voi asian sanoittaminen tuntua vaikealta.

Tilanne voi vaikeutua entisestään, jos läsnä olevat henkilöt eivät tunne toisiaan.

Edellä mainitun kaltaisia tunteita koki ainakin Janne Pietikäinen noin neljä vuotta sitten, kun hän oli sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaana. Tilanteesta inspiroituneena hän alkoi kehitellä työkalua, jossa kysymyksiä ratkottiin pelillisin keinoin. Kehittelyssä auttoi Porin Seudun Työttömien vetämä hanke.

Syntyi Fölis-lautapeli. Se perustuu kysymyskortteihin, joihin vastaamalla peliin osallistuvat alkavat keskustella aiheesta helpommin kuin ilman peliä.

Fölis -pelin kortteja.
Fölis-pelin kysymyskortit käsittelevät monia elämän osa-alueita. Kuva: Tapio Termonen / Yle

Peliä painettiin 500 kappaletta, ja sitä jaettiin sosiaalialan ammattilaisille ympäri Suomea. Fölistä on pelattu muun muassa kuntien sosiaalitoimessa, sosiaalialan oppilaitoksissa, vankiloissa ja lastenkodeissa.

Hyvät kokemukset antoivat aihetta lisäosalle

Fölis-peliä voi pelata pelilaudan, nopan ja pelinappuloiden kanssa, mutta yhtä hyvin sitä voi pelata myös pelkkien kysymyskorttien avulla. Parhaimmillaan se toimii eräänlaisena jäänsärkijänä hankalissakin arkeen liittyvissä keskusteluissa.

Tämä puolestaan auttaa sosiaalialan ammattilaisia esimerkiksi kuntoutuspolun suunnittelussa.

Ammattilaisten kokemukset ovat olleet niin hyviä, että heidän toiveestaan Fölis-peliä on laajennettu. Siihen on tehty lisää kysymyksiä uusilta aihealueilta.

Fölis -peliin liittyviä kortteja.
Pelistä saadut hyvät kokemukset innostivat lisäkysymysten painamiseen. Kuva: Tapio Termonen / Yle

Uusissa kysymyskorteissa pohditaan muun muassa perheeseen, talouteen ja työhön sekä opiskeluun liittyviä asioita. Myös mielenterveys ja seksuaaliterveys ovat uusia aihealueita.

Ensimmäisen version korteissa kysytään esimerkiksi lemmikeistä, ruokailutottumuksista ja päihdeongelmista.

Kysyntää voisi olla myös käännökselle

Fölis-peliä on käyty esittelemässä myös ulkomailla. Porin Seudun Työttömien toiminnanohjaaja Kasper Peltonen ja Satakunnan ammattikorkeakoulun lehtori Hanna Raitakari käänsivät kysymyksiä englanniksi, ja Raitakari vei kahden kollegansa kanssa pelin Itävaltaan.

Porilaiskolmikko esitteli peliä Linzin yliopiston kansainvälisillä sosiaalityön päivillä. Yleisöä oli Euroopan lisäksi Pohjois-Amerikasta.

Raitakarin mukaan Fölis sai lämpimän vastaanoton. Vaikka tapahtumassa oli mukana monia muitakin sosiaalisen kuntoutuksen työkaluja, kiinnosti perinteisen lautapelin muoto alan ihmisiä.

Myös Kasper Peltonen uskoo, että Föliksellä voisi olla kansainvälistä kysyntää. Hän sanoo kuitenkin, että Porin Seudun Työttömillä ei ole pienenä yhdistyksenä yksinään mahdollisuutta kansainvälistää peliä.

Toimii muissakin yhteisöissä

Kasper Peltonen ja Hanna Raitakari esittelivät Fölis-pelin filosofiaa myös henkilöille, joilla ei ole mitään tekemistä sosiaalisen kuntoutuksen tai sosiaalialan kanssa.

Satakunnan ammattikorkeakoulun käytävälle rakennettuun pelitilanteeseen osallistuneet Aku Pohjola ja Teemu Seppänen ovat samassa rakennuksessa toimivan RoboAl-akatemian opiskelijoita, joille sosiaalialan työkalut eivät ole entuudestaan tuttuja.

Ihmisiä pelaamassa lautapeliä.
Kuvan keskellä istuvat Aku Pohjola ja Teemu Seppänen uskovat, että Fölis voisi toimia myös muualla kuin sosiaalisessa kuntoutuksessa. Kuva: Tapio Termonen / Yle

Pelissä esiin nousseet kysymykset herättivät heti vilkasta keskustelua.

Sekä Pohjola että Seppänen olivat jo lyhyen pelituokion jälkeen vahvasti sitä mieltä, että pelillinen muoto toimi erinomaisena keskustelunavaajana ja jäänsärkijänä vieraiden ihmisten välillä. He saattaisivat suositella sitä jopa työpaikoille ja koululuokkiin alasta riippumatta.