Alppihiihdon ykköstähti Mikaela Shiffrin on tehnyt kovan päätöksen. Hän kertoi asiasta Itävallan Salzburgissa sponsorinsa tilaisuudessa, uutisoivat muun muassa SVT ja ESPN.
Shiffrin koki uransa pahimman ulosajon tammikuussa syöksylaskukisassa Cortina d'Ampezzossa. Kaatuminen vuoden 2026 olympiarinteessä aiheutti vammoja Shiffrinin polveen.
Shiffrin joutui olemaan sivussa kisarinteistä kuusi viikkoa. Se maksoi hänelle uransa kuudennen maailmancupin kokonaiskisan voiton. Voittajan kristallipallon hän sai viime kaudella ”vain” pujottelusta.
Lisäksi Shiffrinin kumppani, norjalaistähti Aleksander Aamodt Kilde kaatui jo aiemmin rajusti. Hän loukkaantui vakavasti tammikuussa Wengenissä, Sveitsissä. Kilden paluusta kisarinteisiin ei ole tietoa, koska hänen kuntoutumisensa on kokenut takapakkeja.
Nyt Shiffrin on päättänyt, ettei laske alkavalla kaudella lainkaan syöksyä. Hän haluaisi jatkaa myös sen parissa, muttei ole toistaiseksi päättänyt, palaako laji koskaan hänen ohjelmaansa.
Shiffrin keskittyy siis pujotteluun, suurpujotteluun ja super-G:hen. Etenkin tekniikkalajien taitajana tunnettu Shiffrin on voittanut pujottelussa mojovat 60 maailmancupin kisaa. Syöksystäkin on neljä voittoa ja seitsemän palkintopallisijaa.
Poikaystävänsä kanssa hän oli jopa käynyt keskusteluita, että lopettaisivat alppihiihtouransa.
– Meillä on ollut se keskustelu. Meillä molemmilla on ollut hetkiä, jolloin olemme ajatelleet, että ”olen niin väsäynyt tähän, on aika”.
Shiffrin kertoi, että välillä on hetkiä, kun hän on motivoitunut, ja välillä on epäilyksiä enemmän.
Nyt hän on ”lähes aina motivoitunut”. Niinpä tähtäimessä on uran 100:s voitto maailmancupissa. Ensi kaudella se on todennäköistä. Shiffrinillä on 97 voittoa. Hän rikkoi helmikuussa 2023 ruotsalaisen Ingemar Stenmarkin 86 voiton ennätyksen.
Treenikaudella Shiffrin on viettänyt tavallista enemmän aikaa punttisalilla, koska hän oli loukkaantumisensa myötä vähentänyt kuormitusta, ja haluaa nyt voimatasonsa takaisin.
Välttämättä Shiffrin ei laske kisoja vähempää kuin aiemmin. Hän aikoo jättää mahdollisimman vähän väliin super-G-kisoja.
– En henkilökohtaisesti välitä sadasta voitosta, mutta mielestäni se olisi monumentaalinen hetki urheilussa.
Shiffrin siis totesi, että hän haluaa tuoda mahdollisimman paljon mainosta ja näkyvyyttä lajilleen, joten siksi sata voittoa olisi komea virstanpylväs.
Kun hän rikkoi Stenmarkin ennätyksen, hän vähätteli saavutustaan mahdollisimman paljon. Se oli saanut ihmiset ajattelemaan, ettei häntä kiinnosta.
Nyt Shiffrin on tiiminsä kanssa jo pohtinut ideoita, miten sadannesta voitosta tulee merkityksellisempää kuin vain numero.
– Riippumatta siitä, voitanko 99 kilpailua, 100, 105 tai mitä tahansa, olen silti saanut niin paljon urheilusta.
– Ja ollakseni rehellinen, se, että teen tätä edelleen, tuntuu itsekkäältä, koska mitä voin enää saavuttaa. Mutta haluan silti tehdä tätä.