Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue oli pitkään kiinni tärkeässä EM-karsintavoitossa Sveitsiä vastaan. Casper Terho vei Pikkuhuuhkajat johtoon 72. minuutilla.
Sveitsi tuli kuitenkin tasoihin lisäajalla, kun Luca Jaquez pääsi jatkamaan Bradley Finkin keskityksen maaliin. Ottelu päättyi 1–1.
Ennen viimeistä kierrosta Romanialla on 19 pistettä, Sveitsillä 18 ja Suomella 17. Lohkon voittaja pääsee suoraan EM-kisoihin. Myös kolme parasta lohkokakkosta pääsee EM-kisoihin. Loput lohkokakkoset pelaavat jatkokarsinnan, josta kisoihin etenee kolme maata.
Ensi tiistaina pelataan ottelut Suomi–Montenegro ja Romania–Sveitsi. Jos Romania ja Sveitsi pelaavat tasan, on Suomi lohkovoittaja kaatamalla Montenegron. Tällöin Suomi ja Romania ovat tasapisteissä, mutta Suomi edellä keskinäisten otteluiden perusteella.
Voittamalla Montenegron Pikkuhuuhkajat menee varmasti vähintään jatkokarsintaan, koska silloin Suomi varmuudella ohittaa ainakin jommankumman, Sveitsin tai Romanian.
Lehkosuo sai punaisen kortin
Sveitsi-ottelussa tuomioita jakanut Alejandro Muniz Ruiz joutui suomalaisten silmätikuksi.
33-vuotias espanjalaistuomari jätti viheltämättä kaksi mahdollista punaista korttia sveitsiläispelaajalle sekä passitti epäselvässä tilanteessa – Suomen johtaessa peliä 1–0 – Suomen päävalmentaja Mika Lehkosuon punaisella kortilla katsomoon ottelun 90. minuutilla.
– No, sitä selviteltiin pelin jälkeen. Minulle kerrottiin sellainen tieto, että tuomari epäili siinä tilanteessa olleen jotain ajanpeluuta. Siellä oli aikamoinen häslinki päällä, ja Sveitsin huolto meni kentälle – ymmärtääkseni ehkä ilman lupaakin. Tuomari oli tulkinnut jotenkin, että me halusimme sillä torikokouksella pelata aikaa ja sen takia antoi punaisen minulle, Lehkosuo kertoi ihmeissään.
– Näin minulle kerrottiin välikäsien kautta. En ole tietysti ihan varma, pitääkö se paikkansa, Pikkuhuuhkajien vastuuluotsi lisäsi.
Mystisen punaisen kortin takia Lehkosuo joutuu todennäköisesti toimitsijakieltoon EM-karsinnan päättävässä Montenegro-kotipelissä Tampereen Tammelassa.
– Näillä näkymin luulen, että olen silloin pelikiellossa, mutta selvitellään vielä asiaa, pohti valmentaja heti ottelun jälkeen Luzernissa.
”Varsinkin Jukkolan tilanne punaisen paikka”
Ensimmäisellä puoliajalla espanjalaistuomari jätti antamatta 19. minuutilla Sveitsin kapteeni Ardon Jasharille toisen keltaisen kortin, vaikka hän tuli napit edellä tilanteeseen rikkoen vapaapotkun arvoisesti suomalaispelaajaa.
Sveitsin puolustaja Zachary Athekame tuli ottelun 85. minuutilla karatepotkun tapaisella viikatteella rajusti tilanteeseen ja potkaisi palloa tavoitellutta Oiva Jukkolaa suoraan päähän. Jostain syystä tilanteesta annettiin vain keltainen kortti.
– Varsinkin se Jukkolan päähän potku oli ainakin penkiltä katsottuna aika selvä punaisen paikka. Hänelle tuli aikamoinen viilto takaraivoon tai otsaan ja pääkalloon. Siellä on nappulan jäljet, eikä Jukkola mitenkään ollut kovin alhaalla päänsä kanssa. Itse asiassa Jukkola oli siinä vielä vähän etenemässä läpi ja juoksuvauhti päällä, selvitti Lehkosuo.
– En ole nähnyt sitä videolta vielä, mutta minusta se näytti livenä selvältä punaiselta. Mutta turha sitä on nyt hirveästi alkaa miettiä minun, valmennuksen tai pelaajien. Se on ollutta ja mennyttä. Meidän pitää panna palautuminen käyntiin, kolmen päivän päästä on mielenkiintoinen peli Tammelassa.
Sveitsin tasoitus harmitti
Suomen maali oli komea. Otso Liimatta syötti Casper Terholle, joka laukoi pallon verkkoon.
Sveitsin viime hetken tasoitus jäi tietysti harmittamaan Lehkosuota. Sveitsi sai lopussa painetta ja lähetti keskityksiä Suomen maalille.
– Meitä kaikkia harmittaa loppu. Vaihdoimme kolmeen toppariin, tiesimme, että palloja tulee lopussa maalille. Meidän olisi pitänyt saada parempaa prässiä pallolle, jotta keskityksiä ei olisi tullut niin läheltä boksia, Lehkosuo analysoi.
Lehkosuo painottaa, että Pikkuhuuhkajien tilanne on edelleen omissa käsissä.
– Voittamalla Montenegron olemme varmasti jatkokarsinnoissa marraskuussa tai sitten mahdollisella Romanian ja Sveitsin tasapelillä jopa suoraan kisoissa. Karsinta jatkuu mielenkiintoisena ja jännittävänä.
Pikkuhuuhkajat on ollut hyvässä vireessä ja vei ajoittain ottelua Sveitsiäkin vastaan selvästi.
– Veikkaan, että Sveitsi koki omalla kotiareenallaan kovimman pelin näissä karsinnoissa.
– Pelaajista on huokunut pitkän aikaa kova itseluottamus. Sitä viedään mukana Tammelaan. Ei Montenegro mikään helppo vastustaja ole, voitimme 2–1 vieraissa keväällä ja teimme voittomaalin ihan lopussa, Lehkosuo huomautti.
Suomi kohtaa Montenegron Tampereella, Tammelan stadionilla, tiistaina 15.10. kello 19. Ottelu näkyy TV2:ssa ja Yle Areenassa.