Rovaniemellä liikkuneen, nuolen lävistämän pulun kärsimys on päättynyt. Eläinlääkärit ovat lopettaneet linnun eilen tiistaina.
Haavoittuneen pulun huomasi noin viikko sitten rovaniemeläinen Irma Kuukasjärvi puolisoineen, joiden lintulaudalla pulu kävi syömässä.
Kuukasjärvi oli havainnostaan yhteydessä Lapin lintutieteellisen yhdistyksen jäseneen ja lintuharrastajaan Ismo Kreiviin, joka toi Kuukasjärven pihalle pyydyksen.
Lintu lensi pyydykseen itse, mutta Kreivi näki heti, että tilanne on vaikea. Hän vei pulun tutkittavaksi Rovaniemen kaupungin eläinlääkäriin.
Aiemmin saatujen kuvien ja tietojen perusteella oli vaikeaa sanoa, oliko nuoli lävistänyt linnun vaiko muuten kiinni siinä. Eläinlääkärikäynnillä vammojen vakavuus ja laajuus selvisivät.
– Nuoli oli lävistänyt pulun reisilihaksen. Nuoli oli myös tiukassa, todennäköisesti arpikudoksen kasvaminen oli alkanut, Kreivi kertoo.
Eläin oli selvästi kärsinyt, sillä se oli myös laihtunut. Kreivin arvion mukaan jalassa oli todennäköisesti myös nuolen aiheuttama tulehdus.
Eläinlääkärit päätyivät lopettamaan linnun. He yrittivät poistaa nuolen linnun kuoltua, mutta se ei Kreivin mukaan liikkunut mihinkään.
Ei lasten lelu
Puluun ammuttu nuoli oli lyhyt ja teräväkärkinen. Ismo Kreivi arvelee, että se voi olla varsijousen tai vastaavan aseen ammus. Tarkempi osuma olisi melko varmasti tappanut linnun heti.
Taajama-alueella ja asutuksen läheisyydessä metsästäminen on kiellettyä. Loukkaantunut luonnoneläin on tarvittaessa lopetettava, ja eläimen saa lopettaa henkilö, jolla on siihen riittävät tiedot ja taidot. Mikäli taajama-alueella ainut keino lopettaa eläin on ampua se, vastaa asiasta poliisi.
Ismo Kreivi arvelee, että pulun kohtalon taustalla voi olla puhtaasti lajin epämieluisuus.
– Pulut parveilevat ja sotkevat paikkoja, moni ei niistä kauheasti pidä. Ehkä se purkautuu pahimmillaan tällä tavalla.
Lintuharrastajana Ismo Kreivi saa säännöllisesti suoria yhteydenottoja loukkaantuneista tai erikoisesti käyttäytyvistä linnuista. Usein kyse on onnettomuudesta, mutta mukaan mahtuu myös pulun kaltaisia surullisia kohtaloita.
– Kyllä tämänkin kyseisen pulun kohtalo surettaa. Voin vain kuvitella, kuinka monta päivää se on kärsinyt turhaan.
Uutista korjattu 16.10. kello 16.14. Sen sijaan, että poliisi hoitaisi kaikki taajama-alueella tapahtuvat luonnoneläinten lopettamiset, on poliisin vastuulla vain ampumista vaativa lopettaminen.