Henkirikosten määrä on jatkanut kasvuaan vuoden kolmannella neljänneksellä. Heinä-syyskuussa viranomaisten tietoon tuli yhteensä 31 henkirikosta. Tämä on nelinkertainen määrä vuodentakaiseen verrattuna. Luvut selviävät Tilastokeskuksen tuoreesta rikos- ja pakkokeinotilastosta.
– Erityisesti syyskuu oli synkkä kuukausi. Tuolloin henkirikoksia tuli tietoon kaikkiaan 16. Tätä suurempia kuukausilukuja on nähty viimeksi vuonna 2015, Tilastokeskuksen yliaktuaari Kimmo Haapakangas sanoo tiedotteessa.
Kuluvan vuoden tammi-syyskuussa henkirikoksia on tilastoitu kaikkiaan 75. Koko viime vuoden aikana murhia ja tappoja tuli viranomaisten tietoon yhteensä 57. Haapakangas muistuttaa, että viime vuonna henkirikosten määrä oli Suomessa kuitenkin historiallisen matala.
– Tammi-syyskuun luku on kuitenkin varsin poikkeuksellinen myös pitemmällä tarkastelujaksolla. Yhtä monta henkirikosta on tullut vastaavana aikana tietoon niin ikään viimeksi vuonna 2015, Haapakangas kertoo.
Tänä vuonna viranomaisten tietoon tulleista henkirikoksista 50 on merkitty tapoiksi ja 25 murhiksi. Erityisesti tappojen määrä on ollut selvästi tavanomaista suurempi.
Myös henkirikosten yritykset ovat lisääntyneet vuonna 2024. Tammi-syyskuussa tietoon tuli kaikkiaan 283 henkirikoksen yritystä, mikä on 12 enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Pahoinpitelyjen määrä laski, seksuaalirikosten määrä kasvoi reilusti
Tilastokeskuksen mukaan henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia kirjattiin tammi-syyskuussa kaikkiaan 31 800, mikä on 3,6 prosenttia viimevuotista vähemmän. Valtaosa rikoksista oli pahoinpitelyjä, joita tuli tietoon yhteensä 29 900.
– Pahoinpitelyjen määrä laski reilut neljä prosenttia vuodentakaisesta. Erityisesti yleisillä paikoilla tapahtuneet pahoinpitelyt vähenivät, Haapakangas sanoo.
Seksuaalirikosten määrässä kasvua oli sen sijaan reilusti. Viranomaisten tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrä on kasvanut kuluvana vuonna lähes neljänneksellä.
Uuden lain mukaisia raiskauksia kirjattiin tammi-syyskuussa noin 1 400, mikä on 40 prosenttia viimevuotista enemmän.
Uusi seksuaalirikoslaki tuli voimaan vuoden 2023 alusta ja muutti rikosten nimikkeitä ja perusteita. Uuden lain myötä tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrä on lisääntynyt aiemmasta.