Asunnottomuus on lisääntynyt kaupungeissa, vaikka koko maassa tilanne on parantunut.
Jyväskylässä vailla vakituista asuntoa oli viime vuonna noin 120 ihmistä. Kasvua edellisvuoteen oli noin 10 prosenttia.
Asunnottomuuden yleistyminen on näkynyt myös nuorten keskuudessa.
Diakonissalaitoksen Nuortentalo Katutasossa työskentelevä Hanna Lamberg kertoo, että nuorten asunnottomuuteen on useita syitä:
Asunnottomuuteen on Lambergin mukaan saattanut johtaa esimerkiksi se, että nuori on muuttanut Jyväskylään opiskelemaan ja saanut opiskelija-asunnon, mutta opinnot ovat katkenneet.
Lamberg on myös kohdannut nuoria, jotka ovat tunteneet elämän omassa asunnossa turvattomaksi ja yksinäiseksi.
Muita yleisiä syitä ovat oman talouden hallinnan ongelmat: laskujen ja vuokran maksamisen unohtuminen tai yksinkertaisesti pula rahasta.
Seurauksena saattaa olla piiloon jäävä asunnottomuus. Asunto jää tyhjilleen, koska nuori ei halua tai voi siinä asua.
– Jos esimerkiksi asunnon sähkö katkaistaan, moni muuttaa kavereiden nurkkiin ja asunnottomuus jää piiloon, Lamberg sanoo.
Tällainen asunnottomuuden muoto jää usein virallisten asunnottomuustilastojen taakse. Se on myös tänään vietettävän Asunnottomien yön teema.
Myös yhteisasuminen voi johtaa nuorten asunnottomuuden lisääntymiseen: vuokranantaja tai naapurit kokevat uudet asukkaat häiriöksi, lopulta kaikki saavat häädön.
Häädöille on vaihtoehto
Häätöjen määrä on kasvanut. Keski-Suomessa Ulosottolaitos on tammi-syyskuun aikana toimittanut yli 240 häätöä, kun viime vuonna samaan aikaan häätöjen määrä jäi alle kahdensadan.
Tammi-syyskuun häädöistä valtaosa eli yli 200 on toimitettu Jyväskylässä.
Lamberg toivoo erityisesti nuorten vuokranantajilta malttia.
Se että nuori on esimerkiksi menettänyt luottotietonsa, ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän olisi vuokralaisena huono.
– Kun asuminen on uhattuna tai katkeamassa, on vielä keinoja, Lamberg muistuttaa.
Nuori voi saada sosiaalityöntekijän kautta liikkuvaa asumisen tukea kotiin. Tuki on nuorelle täysin ilmaista ja turvaa myös vuokranantajan kannalta asumisen jatkon.
Asumisen tukien karsiminen huolettaa Lambergin mukaan nuoria juuri nyt. Nuoret puhuvat asiasta paljon ja miettivät, joutuvatko he muuttamaan.
Pelko asunnon menettämisestä saattaa johtaa myös siihen, että nuori päätyy miettimään vääriä keinoja vuokran maksamiseksi.
– Joissakin tapauksissa nuori keksii jopa laittomia keinoja, että voi jäädä asumaan omaan asuntoon, Lamberg toteaa.