Artisti Etta avautuu uudella albumillaan henkilökohtaisista asioista.
Musiikki

Ryhmäterapiaa faneille

Artisti Etta avautuu uudella levyllään henkilökohtaisista asioista kuten omasta alkoholinkäytöstään. Hänen kappaleensa ovat saaneet fanit jakamaan omia kokemuksiaan somessa.

Etta eli Emmalotta Kanth naputtaa pitkällä rakennekynnellä ohimoaan. Hän sanoo, että yläkerta ei aina pysy perässä, vaikka asiat elämässä ovat periaatteessa hyvin.

27-vuotias artisti alkoi pari vuotta sitten käydä terapiassa. Hänellä oli tarve purkaa kokemaansa ahdistusta ja elämän vastoinkäymisiä.

Hän käy läpi samoja asioita perjantaina julkaistulla kolmannella albumillaan Tähtisumua. Etta kertoo, että hän uskalsi avata teksteissä kipeitäkin teemoja kuten rikkinäistä isäsuhdetta tai omaa alkoholin käyttöään. Artisti kutsuukin levyä terapia-albumiksi.

Räppärinä tunnetun Etan herkemmät kappaleet ovat aiheuttaneet vilkasta keskustelua somessa, kun ihmiset ovat jakaneet omia kokemuksiaan herkistä henkilökohtaisista aiheista. Laulajan mukaan se on ollut ryhmäterapiaa.

– Ei kenenkään elämä ole ruusuilla tanssimista. Kaikilla on samoja kriisejä.

Etta seisoo hotellin katolla.
– Minulle on tärkeää, että pystyn voimaannuttamaan ihmisiä taiteellani, sanoo artisti Etta. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Erolapsen tarina koskettaa

Etan vanhemmat erosivat, kun hän oli viisivuotias. Viikonloppufaijoi-kappaleella hän muistelee sitä, minkälaista oli viettää joka toinen viikonloppu isän luona.

”Ku olin teini, kuulokkeet korvil, huppu silmil, keskisormi

Sä koitit mua tervehtii

Ja mä käskin sun painuu vaa helvettii”

Etta pelkäsi soittaa kappaletta isälleen, vaikka heillä on nykyisin hyvät välit.

Yleensä hän laittaa biisien demoja isälle kuultavaksi WhatsAppin kautta, mutta nyt hän pyysi tämän luokseen syömään. Laulaja huomasi, että omasta rikkinäisestä perheestä kuuleminen kappaleen muodossa oli isälle vaikea paikka.

– Biisiä ei tarvitse enää kuunnella yhdessä. Minulla se paransi jotain sisältäni ja isä voi tehdä oman parannustyönsä ajallaan.

Erolapsesta kertova kappale julkaistiin keväällä ja se sai aikaan monipuolisen keskustelun Tiktokissa. Etta kertoo, että ihmiset alkoivat avautua omista isäsuhteistaan ja myös monet isät alkoivat jakaa kokemuksiaan.

– Keikoillakin ihmiset huutoitkee sitä biisiä. Siitä tulee fiilis, että ehkä olen oikealla alalla, kun pystyn omalla tarinalla aiheuttamaan tuollaista.

Etta seisoo hotellin katolla.
Etta on kokenut artistina ja nuorena naisena paineita ulkonäön kommentoinnin takia. Hänelle parannuskeinona on ollut käsitellä asiaa musiikin kautta. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Viinan vietävänä

Uuden albumin Sataa-nimisellä kappaleella Etta avaa suhdettaan alkoholiin. Biisin lyriikoissa meikit valuvat poskille ja naamalla on feikki hymy. Suonissa virtaa samaan aikaan viina ja tuska.

Etta kertoo, että hän on joutunut pohtimaan suhdetaan alkoholiin. Kynnys tarttua pulloon on ollut matala, sillä keikkapaikoilla kaapit ovat täynnä viinaa.

– Alkoholiin on ollut helppo turvautua vaikeina hetkinä. Minunkin elämässäni on ollut vaiheita, kun on yrittänyt turruttaa joitain tunteita väärin keinoin.

Laulaja sanoo kuitenkin oppineensa virheistä. Hän on asettanut itselleen rajoja alkoholin käyttämisen suhteen, koska haluaa tehdä pitkän uran ja pysyä terveenä.

Etta seisoo hotellin katolla.
– Supervoimiani ovat tarinani ja herkkyys. Uskallan olla auki teksteissäni, sanoo artisti Etta. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Ongelmien kanssa jää helposti yksin

– Järkyttävää, Etta huudahtaa.

Hän ei voi käsittää sitä, miksi hallitus leikkaa ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä tekevältä Mieli ry:ltä 450 000 euroa. Säästöt tulevat nähtävästi vaikuttamaan järjestön ylläpitämään kriisipuhelimeen, johon ei ole nytkään ehditty vastaamaan tarpeeksi usein.

– Tuo on suoraan meidän naamaan paskomista. Kun vielä katsoo uutisia ja näkee, kuinka huonosti ihmiset voivat.

Laulaja tietää, että omista kriiseistä ja traumoista voi olla vaikea puhua varsinkin, jos kaikki menee ulkoa katsottuna hyvin. Ongelmien kanssa jää helposti yksin.

– Minulla on ihana perhe, poikaystävä ja ystävät, mutta silti minulla voi olla maailman yksinäisin olo. Vaikka on kuinka hyvä tukiverkosto, silti voi olla ihan yksin niiden ongelmien kanssa.

Etta seisoo hotellin katolla.
– Urani on kasvanut varman tasaisesti, minkä takia mulla on jalat maassa eikä kusta päässä, sanoo artisti Etta. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Räpistä kohti melodisempaa poppia

Siitä on jo kuusi vuotta, kun Etan ensimmäinen single Ballerina julkaistiin. Artisti muistelee, kuinka häneltä kysyttiin uran alun haastatteluissa, onko hän oikeasti vihainen. Silloin se ärsytti, mutta nyt hän osaa ajatella tuota aikaa vaiheena, jolloin hänellä oli nälkä ja näyttämisen tarve.

Tiettyä ärhäkkyyttä tarvittiinkin, sillä Etta raivasi tietä uuden ajan naisräppäreille miesvaltaisessa rap-skenessä.

– Olen mennyt mudan läpi ja tehnyt tripladuunin naisena, että olen saanut itselleni kunnioitusta.

Räp ja hiphop on ollut kuunnelluinta musiikkia maailmalla jo vuosikausia, mutta nyt sen suosio on ollut laskusuhdanteessa esimerkiksi Yhdysvalloissa. Tämä on näkynyt myös Suomessa. Esimerkiksi Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listan kärjestä löytyy yhä useammin melodista kotimaista poppia, jossa on vivahteita iskelmästä. Tällaista musiikkia tekevät esimerkiksi tulokkaat Mirella ja Hugo.

Saman kehityksen on huomannut myös Etta. Hän arvelee, että ihmiset ovat kyllästyneet räppiin, joka voi olla toisinaan myös toksista.

– Ihmiset kaipaavat freshiä tuulahdusta ja tekstejä positiivisista asioista. Siinä kiehtoo tietynlainen koruttomuus ja viattomuus.

Etta istuu sohvalla hotellin katolla.
Etan syksyn kohokohtiin kuuluu esiintyä lämppärinä nuoruuden idolinsa PMMP:n areenakiertueella. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Ettakin laulaa uusilla biiseillään enemmän kuin räppää. Artisti sanoo, ettei hän ainakaan tietoisesti ole ratsastanut trendin harjalla. Hän halusi vain tehdä melodisen ja ison albumin.

Etalle riittää, että hän tietää, minkälainen artisti hänestä on kasvanut.

– En ole hemmetin hyvä räppäri tai laulaja, mutta olen hemmetin hyvä tulkitsija.