Rovaniemelle tulee elinvoimakeskus – uusi virasto aloittaa reilun vuoden kuluttua

Tulevien elinvoimakeskusten tehtävänä on edistää yritys- ja elinkeinotoimintaa, työllisyyttä ja maataloutta.

Rovaniemen virastotalon pääoven edessä ei ole ketään.
Valtion virastotalo Rovaniemellä tänä syksynä. Valtio uudistaa aluehallintoaan ja uusien elinvoimakeskusten on tarkoitus aloittaa vuonna 2026. Kuva: Eelis Rytkönen / Yle

Valtion aluehallinnon uudistuksessa aiotaan perustaa kymmenen alueellista elinvoimakeskusta. Lapin päätoimipaikka tulee Rovaniemelle, tiedottaa työ- ja elinkeinoministeriö. Muut pohjoisimmat toimipaikat ovat Oulu ja Kajaani.

Uudet virastot aloittavat vuoden 2026 alussa, kun aluehallinnon uudistus tulee voimaan.

Uudet elinvoimakeskukset keskittyvät ministeriön mukaan alueiden kehittämiseen ja rahoitukseen. Toimipaikkoja tulee jokaiseen maakuntaan. Uusien elinvoimakeskusten päätoimipaikat ovat pääosin nykyisten ely-keskusten eli elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten paikkakuntia.

Henkilöstö pysyy lähtökohtaisesti nykyisissä toimipaikoissaan.

Ministeriön tiedotteen mukaan uudet keskukset toimivat alueellisesti, mutta tehtäviä voidaan perustellusta syystä jakaa myös useamman kuin yhden keskuksen alueelle.

– Osa elinvoimakeskusten tehtävistä on jatkossakin valtakunnallisia ja ne kootaan tiettyihin keskuksiin perustuen pääasiassa nykyisiin koottuihin vastuutehtäviin, ministeriön tiedotteessa kerrotaan.

Tulevien elinvoimakeskusten tehtävänä on edistää yritys- ja elinkeinotoimintaa, työllisyyttä, maataloutta, maahanmuuttoa ja kotoutumista, liikennettä, vesitaloutta, luonnon monimuotoisuuden suojelua ja vesien hyvää tilaa sekä kalatalouteen liittyviä tehtäviä alueillaan.