Pyhtään kunnanhallitus päätti maanantai-illan kokouksessaan varata Ahvenkosken kupeessa sijaitsevan tontin palvelinkeskusta suunnittelevalle yhtiölle.
Suur-Ahvenkosken kylässä Valtatie 18:sta varressa sijaitseva tontti sijaitsee aivan Ahvenkosken vesivoimalaitoksen vieressä. Alue on pinta-alaltaan reilut 10 hehtaaria.
Kunta vuokraa tontin yhtiölle puoleksi vuodeksi, minkä jälkeen yhtiöllä on jatko-optio seuraavaan puoleen vuoteen. Yhtiö maksaa tonttivarauksesta 5 000 euroa puolelta vuodelta.
Yrityksellä on vuokra-aikana mahdollisuus suunnitella hanketta ja teettää selvityksiä sen soveltuvuudesta palvelinkeskukselle.
Yhtiön nimi pysyy vielä toistaiseksi salassa.
Palvelinkeskus tarvitsee sähköä
Pyhtään kunnanjohtaja Terhi Lindholm sanoo, että alustavia keskusteluja tontin hinnasta on yrityksen kanssa jo käyty.
– Tontin vierssä kulkee sähkölinja, joka on yleisesti datakeskustoimintojen kannalta tärkeä asia, Lindholm kertoo.
Pyhtään varaaman tontin vieressä sijaitsee Ahvenkosken vesivoimalaitos, jonka yhteydessä on vasta uusittu sähkökeskus.
Palvelinkeskukset eli datakeskukset ovat rakennuksia, joissa toimii suuria määriä tietokoneita. Tietokoneet eli palvelimet käsittelevät ja säilyttävät tietoa, jota ihmiset käyttävät internetin välityksellä.
Palvelinkeskukset käyttävät suuret määrät sähköä ja tuottavat paljon hukkalämpöä, jota voidaan ottaa talteen.
Kotkan-Haminan seudun viiden kunnan omistama elinvoimayhtiö Cursor Oy markkinoi tonttia myös mahdollisuudella jäähdytystorneihin, joihin tarvittava vesi löytyy sen mukaan vesivoimalan läheisyydestä.
Suuria palvelin- ja datakeskusinvestointeja on tehty viime vuosina Kymenlaaksoon Pyhtään lähikuntiin. Haminassa on jo pitkään toiminut Googlen datakeskus ja Kouvolan Ummeljoelle on tulossa islantilaisen Atnorth-yhtiön miljardiluokan datakeskus.