Hiihtoliitto päätti omavastuusummista – hiihtäjät voivat joutua maksamaan mäkihyppääjiä enemmän

Hiihtoliiton vt. toiminnanjohtaja Marleena Valtasola vahvistaa Yle Urheilulle Hiihtoliiton määrittämät omavastuuosuudet.

Collage på Iivo Niskanen och Emil Liekari.
Suomalaiset hiihtäjät Iivo Niskasesta muihin urheilijoihin joutuvat maksamaan omavastuuosuutta yhdistetyn urheilijoita ja mäkihyppääjiä enemmän. Kuva: All Over Press / Lehtikuva

Vaikeassa taloustilanteessa oleva Hiihtoliitto perii tulevalla kaudella maailmancupin kisoista urheilijoilta omavastuuosuuden. Aiemmin omavastuuksi kaavailtiin korkeintaan 500 euroa.

Hiihtoliiton synkkä taloustilanne on ollut tiedossa jo pitkään. Omavastuuosuudet ovat olleet suuri puheenaihe alkavan kauden alla.

Yle Urheilu tavoitti viestillä Hiihtoliiton puheenjohtajan Sirpa Korkatin, joka ohjasi haastattelupyynnön vt. toiminnanjohtajalle Marleena Valtasolalle.

Valtasola viestitti Yle Urheilulle, että Hiihtoliitto on nyt päättänyt summista. Maksimisummat omavastuista maailmancupin viikonloppua kohden ovat hiihtäjille 300 euroa ja mäkihypyssä sekä yhdistetyssä 200 euroa viikonlopulta.

Yhdistetyn ja mäkihypyn omavastuusummasta uutisoi ensin Iltalehti.

Valtasolan mukaan Hiihtoliitto yrittää edelleen pienentää omavastuuosuuksien määrää ja hakea lisärahoitusta.

Jo aiemmin maastohiihtäjät saivat apua kauden avaavaan Rukan maailmancupiin, kun rekrytointiteknologiayritys Jobilla ilmoitti kuittaavansa omavastuut.

Pohjoismaisten hiihtolajien maailmancup Rukalla 29.11.–1.12.2024. Yle näyttää kisat kanavillaan.