Turun Silakkamarkkinoilta loppuivat silakat jo toisena markkinapäivänä

Markkinoilla vieraili neljän päivän aikana yli 66 000 kävijää. Suurin osa kalatuotteista myytiin loppuun jo ennen päätöspäivää.

Marknadstält vid Åbo strömmingsmarknad. På bilden syns vita och blåa tält med produkter uppradade på bord. På bilden syns Ålands flagga och skyltar om laxsoppa. Utanför tälten står personer och plockar eller går förbi med cykel.
Turun silakkamarkkinat järjestettiin torstaista sunnuntaihin Aurajokirannassa. Kuva: Isabel Nordberg / Yle

Turun Silakkamarkkinoilla vieraili neljän päivänä aikana yli 66 000 ihmistä.

Nelipäiväinen tapahtuma päättyi Aurajokirannassa eilen sunnuntaina. Tapahtuman järjestäjä Länsi-Suomen Kalatalouskeskuksen kertoo tiedotteessa, että kävijöitä oli 10 000 enemmän kuin kevään Saaristolaismarkkinoilla.

Suosituin päivä oli lauantai, jolloin markkinoilla vieraili jopa 24 000 kävijää.

Runsaasta kiinnostuksesta kertoo tiedotteen mukaan myös se, että suurin osa kalatuotteista myytiin loppuun jo ennen päätöspäivää. Esimerkiksi tuoreet silakat loppuivat järjestäjän mukaan jo perjantaina aamulla.