Brittibändi Oasis mitätöi kymmeniätuhansia keikkalippuja ennen tulevaa paluukiertuettaan, uutisoi Britannian yleisradioyhtiö BBC. Syyksi kerrotaan lippujen jälleenmyyntiä koskevien sääntöjen rikkominen.
Yhtyeen promoottorit Live Nation ja SJM kertovat BBC:lle, että ne mitätöivät yli 50 000 keikkalippua, jotka ovat olleet myynnissä muualla kuin virallisilla myyntisivustoilla.
Mitätöidyt liput tulevat uudelleen saataville viralliselle Ticketmaster-sivustolle.
Vuonna 2009 hajonnut Oasis ilmoitti paluustaan elokuun loppupuolella. Paluukeikat ilmoitettiin alun perin Isossa-Britanniassa ja Irlannissa. Myöhemmin yhtye ilmoitti keikkailevansa myös muun muassa Yhdysvalloissa ja Japanissa.
Pelkästään Ison-Britannian kiertueelle oli myynnissä 1,4 miljoonaa lippua. Kysyntä oli niin kovaa, että lippuja myyvät sivustot kaatuivat kymmenen miljoonan fanin aiheuttamasta ruuhkasta.
Liput myytiin nopeasti loppuun, ja BBC:n mukaan jälleenmyyntiin ilmestyi muutamassa tunnissa tuhansia lippuja.
Hintapyyntö yli 100 000 euroa
BBC:n mukaan faneille kerrottiin, että he voivat hankkia lippuja ainoastaan Ticketmaster-sivustolta sekä virallisen jälleenmyyntikumppanin Twicketsin kautta, alkuperäiseen hintaan. Tapahtuman promoottoreiden mukaan linjaus tehtiin lippujen trokaamisen estämiseksi.
Linjauksesta huolimatta noin 50 000 lippua päätyi myyntiin muille jälleenmyyntisivustoille. BBC:n mukaan yksittäisen lipun pyyntihinta on noussut jopa 119 000 puntaan eli reiluun 143 000 euroon.
Promoottorit kertovat, että lippujen jälleenmyyminen rikkoo lippujen myyntiehtoja ja toimet lippujen mitätöinniksi aloitettaneen pian. Faneja kehotetaan olemaan ostamatta lippuja muilta kuin virallisilta myyntisivustoilta.
Dynaaminen hinnoittelu yllätti fanit
Lippujen myyntiin on liittynyt muutakin draamaa, sillä lippujen dynaaminen hinnoittelu tuli yllätyksenä useille faneille.
Dynaaminen hinnoittelu nostaa lippujen hintoja silloin, kun kysyntä on kovaa. Samanlaista hinnoittelua nähtiin myös Coldplayn keikoilla Suomessa.
Koska hinnoittelu on hiertänyt faneja, Oasis ilmoitti myöhemmin luopuvansa dynaamisesta hinnoittelusta Yhdysvaltain keikkojen osalta. Lisäksi Ison-Britannian kilpailuviranomainen tutkii, onko aiemmassa lipunmyynnissä rikottu kuluttajansuojalakia.