Kaakkoissuomalainen ammattitaiteilijoiden yhdistys vaatii säilyttämään kuvataiteen koulutuksen Lappeenrannassa. Yhdistys perustelee kuvataideopintojen säilyttämisen merkitystä muun muassa maakunnan elinvoiman näkökulmasta.
Kulttuuri tuo maakuntaan tapahtumia, liikevaihtoa, matkailua ja hyvinvointia, Kaakon taide -yhdistys muistuttaa julkilausumassaan.
Toissa viikolla kerrottiin, että LAB-ammattikorkeakoulu etsii kuvataiteen koulutukselleen uusia tiloja joko Lappeenrannasta tai Lahdesta. Tällä hetkellä LAB kouluttaa kuvataiteilijoita Lappeenrannan kampuksella, mutta koulutuksen nykyiset tilat tarvitaan ammattikorkeakoulun muuhun käyttöön ensi kesästä alkaen.
Koulun johdolle suunnatussa julkilausumassa Kaakon taide -yhdistys painottaa, että kuvataiteen koulutuksen siirtäminen Lappeenrannasta Lahteen keskittäisi alan opiskelumahdollisuuksia pääkaupunkiseudulle ja sen kehysalueille. Yhdistyksen mukaan suuntaus vähentäisi kulttuurialan monimuotoisuutta.
Kaakon taide on Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa toimiva visuaalisten taiteiden ammattilaisia edustava verkosto. Yhdistyksen mukaan suuri osa sen jäsenistä on opiskellut ja opettanut LAB-ammattikorkeakoulussa tai sitä edeltävissä kuvataidekouluissa.
Vaihtoehdot avoinna
LAB-ammattikorkeakoulun rehtori Turo Kilpeläisen mukaan tiloja etsitään sekä Lahdesta että Lappeenrannasta, eikä asiassa ole tehty päätöksiä kumpaankaan suuntaan.
– Tässä neuvotellaan, katsotaan vaihtoehdot ja selvitetään parhaat mahdolliset ympäristöt kuvataiteen koulutukselle siten, että pystymme tarjoamaan mahdollisimman hyvää ja laadukasta koulutusta, Kilpeläinen sanoi viime viikolla.
Tilamuutosten vuoksi LAB on aloittanut muutosneuvottelut kuvataiteen koulutuksessaan. Neuvotteluissa ei haeta henkilöstövähennyksiä, vaan ne liittyvät tilamuutoksiin.
Kuvataiteen opiskelijoita on Lappeenrannassa noin 150 ja henkilökuntaa alle kymmenen. Kuvataiteen koulutus muutti Imatralta Lappeenrantaan vuonna 2019.
Videolla kolme lappeenrantalaista taideopiskelijaa kertoo, mitä ajatuksia mahdollinen muutto Lappeenrannasta Lahteen herättää. Video on julkaistu alun perin 22.10.2024.