Lumisateet heikentävät ajokeliä – talvirenkaiden vaihtoon varauduttava etenkin Keski-Suomessa

Lumisateita on odotettavissa loppuviikon aikana suureen osaan maata.

Seuraava sadealue saapuu Suomeen torstai-illan aikana. Se liikkuu perjantain vastaisena yönä maan etelä- ja keskiosan yli itään.

Sää muuttuu yhä talvisemmaksi loppuviikon aikana. Pohjoiseen on jo satanut yön ja aamun aikana paikoin jopa kahdeksan senttiä lunta.

– Lumisateiden vuoksi ajokeli on huono. Iltaa kohti sateet väistyvät maan itäpuolelle, ja sää selkenee lännestä alkaen, kertoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen.

Tuuli on keskiviikkona voimakasta suuressa osassa maata. Voimakkaimmat puuskat puhaltavat Perämerellä ja Perämeren rannikolla. Puuskat ovat paikoin jopa yli 20 metriä sekunnissa.

Keski-Suomessa voi tulla reilusti lunta

Torstaina sateet hellittävät päivän ajaksi. Seuraava matalapaine saapuu Suomeen kuitenkin jo torstaina illalla, ja sateet osuvat etenkin maan etelä- ja keskiosaan.

Keski- ja Itä-Suomessa sade tulee maahan enimmäkseen lumena ja räntänä, etelässä ja länsirannikolla vetenä. Matalapaineen reitissä on vielä epävarmuutta.

– Maan keskiosassa kannattaa nyt toden teolla varautua talvirenkaiden vaihtoon, koska lunta voi tulla reilusti perjantain vastaisen yön aikana, Paakkanen muistuttaa.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.