Tampereen kaupunki myy nyt jo kolmatta vanhaa päiväkotia. Tampereen kaupunki on laittanut viimeisimpänä myyntiin Kalevan lastentalona tunnetun rakennuksen tontteineen. Se sijaitsee keskustan tuntumassa Petsamonkadulla.
Talo on tunnettu Tampereella. Kyse on Tapani Nirosen suunnittelemasta, vuonna 1953 valmistuneesta kiinteistöstä, joka on toiminut päiväkotina sekä myöhemmin muun muassa asuntolana ja sosiaaliasemana.
Rakennus on suojeltu, eikä sitä saa purkaa. Tämä asettaa tiettyjä ehtoja sen rakentamiselle ja korjaamiselle, esimerkiksi suojeltuun rakennukseen ei saa tehdä uusia parvekkeita eikä kattomuotoa saa muuttaa.
Museoviranomaiselle tulee antaa lausuntomahdollisuus muutostöihin.
Kalevan lastentalon bruttoala on 3 707 bruttoneliömetriä, ja tontin pinta-ala on 6 764 neliömetriä. Ostotarjoukset pitää jättää marraskuun loppuun mennessä.
Kaupungin ensisijaisena valintaperusteena on korkein ostohinta.
Tampereen kaupungin verkkosivuilla on myytävänä myös Pelipuiston päiväkoti Hervannassa sekä Tesoman entinen päiväkoti Virontörmänkadulla.
Tiistaina kaupunki kertoi myyvänsä myös Pyynikin vanhan sairaala-alueen kiinteistöt. Kauppaan kuuluvat suojellut Pyynikin entinen sairaala, ja entinen saunarakennus sekä purettavaksi myytävä pesula- ja lämpökeskusrakennus.