Harvan NHL-valmentajan ympärillä on auraa, jollainen on rakentunut 57-vuotiaan kanadalaisvalmentaja Paul Mauricen ympärille.
Ontariosta, Sault Ste. Mariesta kotoisin olevasta luotsista riittää tarinoita enemmän kuin monista virkaveljistä yhteensä – ja mikä erityistä, lähes poikkeuksetta positiivisia sellaisia.
Maurice tunnetaan uskomattomasta supliikistaan ja esiintymistaidoistaan. NHL:n pitkässä historiassa toiseksi eniten otteluita valmentaneen Mauricen lehdistötilaisuudet ovat kulttikamaa.
Kerran lehdistötilaisuutta ottelupäivän aamuna Winnipegissä pitänyt Maurice huomasi kymmenen sentin kolikon lattialla ja huomautti asiasta. Tilaisuuden päätyttyä tämä koukkasi lattialta kolikon taskuunsa, koska ”olen saanut kolmesti kenkää, tälle voi olla vielä käyttöä”.
Paul Mauricen tapauksessa ottelun lopputulemalla ei ole useinkaan merkitystä hänen ottelun jälkeiseen performanssiinsa. Sitaatit ovat hauskoja tavalla tai toisella.
Kun Rangers voitti Floridan jatkoajalla menneen kevään pudotuspeleissä ja valmentajalta kysyttiin, oliko tämä jo nähnyt ratkaisumaalin, Paul Maurice vastasi, kuten vain Paul Maurice voisi vastata.
– En ole nähnyt sitä vielä. En tiedä, oletko ollut tässä areenassa (Madison Square Garden), mutta meidän videovalmentajamme on kolmen postinumeron päässä pukuhuoneestamme. En ole nähnyt häntä, enkä ole varma, onko hän vielä meillä töissä, Maurice maalaili saaden mediahuoneen ties kuinka monennen kerran urallaan tirskumaan.
Aiemmin keväällä Florida oli varmistanut pudotuspelipaikan, mutta huonosti pelaten. Maurice ei ollut ottelun jälkeen juttutuulella.
– Tänään on ilmainen sitaattipäivä. Kirjoittakaa, mitä ikinä kuvittelette, että sanoisin. En valita siitä.
Taattua Mauricea olivat myös lausunnot viidennen Bostonia vastaan pelatun pudotuspeliottelun jälkeen. Maurice oli pauhannut naama punaisena joukkueelleen kesken ottelun ja kommentoi tapahtumia ottelun jälkeen.
– En tiedä viestin sanomaa tarkalleen. En ollut vihainen heille, yritin ymmärtää, mitä he kokivat. Ajattelin vain, että he kaipasivat hieman kiroilua elämäänsä ja minä tarjosin sitä. En ole erityisen hyvä monessa asiassa, mutta voihan v***u, tuon minä osaan, Maurice paalutti.
Kun Winnipeg hankki puolustaja Dylan DeMelon talvella 2019, Maurice oli enemmän kuin tyytyväinen tämän debyyttiin kuvaillen sitä värikkäästi.
– Hänen mailansa katkoi useita syöttöjä ja avaussyötöt napsuivat lapoihin. Se oli puhdasta, voisiko sitä kutsua valmentajan pornoksi. Kun katsot sitä videolta, tiedät, että se on aika perhanan hyvää.
Kerran Maurice vertasi valmentajien saamia potkuja avioeroon.
– Tulen kotiin yhtenä päivänä ja vaimo sanoo: ”Paul, nyt lähdemme eri suuntiin. Kolmen tunnin päästä on lehdistötilaisuus ja siellä keskustelemme siitä, miten hyvä uusi aviomies on.”
Mitä löytyy supliikin ja hauskuuden takaa?
Ura on kiistatta pitkä ja viimeistään menneen kesän Stanley Cup -voiton jälkeen menestyksekäs. Ollakseen vasta 57-vuotias Maurice on valmentanut NHL:ssä valtavan määrän otteluita, 1 859. Edellä on vain Scotty Bowman, joka lopetti valmentamisen 69-vuotiaana päästen 2 141 otteluun.
Jos Maurice valmentaa yhtä pitkään kuin Bowman, tai edes yhtä pitkään kuin Buffalon 64-vuotias Lindy Ruff, tämä menee ottelutilastossa täysin omille lukemilleen. Kun Hartford Whalers palkkasi Mauricen kesällä 1995 vain 28-vuotiaana, tämä oli toiseksi nuorin päävalmentaja NHL:ssä.
Paikallinen aviisi Hartford Courant, Connecticutin osavaltion suurin ja tiettävästi Yhdysvalloissa yhtäjaksoisesti pisimpään toiminut sanomalehti, teki nuoresta valmentajasta huumoria.
Pilapiirroksessa poliisi oli häätämässä hädin tuskin kaukalon reunan yli näkemään yltänyttä pikkuista pois Hartfordin vaihtoaitiosta, mutta pelaajat rauhoittelivat virkavaltaa kertoen tämän olevan heidän valmentajansa.
Maurice osoitti jo tuolloin kykynsä nauraa itselleen. Tämä kärtti itselleen kuvaa kehyksiin.
– Vanhempani saisivat tästä hyvät naurut, luotsi totesi.
Ei Mauricen ura paraatimarssia mestaruuteen kuitenkaan ole ollut. 19 ensimmäisestä kaudesta 14 päättyi joko jäämiseen pudotuspelien ulkopuolelle tai potkuihin.
Kun Florida palkkasi aiemmin Hartfordia, Torontoa, Carolinaa ja Winnipegiä valmentaneen Mauricen, tämän joukkueet olivat valmentajan 24-vuotisen uran aikana keränneet runkosarjassa keskimäärin 86 pistettä. Yli sadan oli päästy vain kerran.
Onkin ajoittain kysytty, onko Maurice yhtä hyvä valmentamaan peliä kuin esiintymään medialle.
– Nähdäkseni hän ei ole paras pelin kanssa, mutta riittävän hyvä kyllä. Ei hän ole koskaan sitä puolta vähätellyt. Sen lisäksi hänellä on erinomainen kyky ottaa muissa joukkueissa toimivia asioita omakseen ja soveltaa niitä sinne, Mauricea läheltä Winnipegissä yhdeksän vuoden ajan seurannut The Athleticin toimittaja Murat Ares sanoo.
Mauricen suurimpana vahvuutena on monin paikon silti pidetty sekä pelaajien että joukkueita läheltä seuranneiden taholta ihmisjohtamista ja kykyä motivoida joukkuetta.
– Ensimmäisenä tulee mieleen hänen kykynsä pumpata joukkue iskuun. Se on iso osa hänen valmentamistaan, Winnipegissä Mauricen alaisuudessa kiekkoillut, Sveitsissä tätä nykyä pelaava Sami Niku toteaa.
– Motivointi on hänen suurin vahvuutensa. Hän tunnistaa, ketkä ovat tärkeimmät palaset. Blake Wheeler Winnipegissä tai Aleksander Barkov ja Matthew Tkachuk Floridassa. Hän luo suhteen ja saa heidät ostamaan systeemin, jonka ikinä haluaakin. Hyvien pelaajien kanssa hän on erinomainen valmentaja, koska saa heidät motivoitumaan ja antamaan kaikkensa, Ares komppaa.
Mauricen joukkueet ovat pelanneet vuosien saatossa hyvin erilaista jääkiekkoa. Winnipegissä parhaalla kaudella aggressiivinen karvauspeli ja puolustajien ajaminen vastaan, olivat uutta ja toimivat erinomaisesti.
Floridassa Maurice laittoi avoimien ovien päättömälle jääkiekolle lopun vieden pelaamista enemmän moderniin rytmittämisen suuntaan.
– Mielestäni hän on valmentaja, joka tarvitsee ympärilleen hyvän tiimin, kun mietitään pelitapa-asioita. Muut ovat ehkä vastuussa x- ja o-kirjaimista taululla, ja hän on enemmän johtaja, Niku sanoo.
Missä heikkoudet?
Paul Mauricen tapauksessa on toisinaan myös pohdittu, pääseekö tämä sosiaalisen median aikakaudella ilmiöksi kasvaneen supliikin ja esiintymisen kautta karkuun kritiikkiä helpommin. Soraääniä on luotsin ympärillä ollut yllättävän vähän esimerkiksi Winnipegin vuosina, vaikka yhdeksästä kaudesta vain yhdellä joukkue oikeasti menestyi.
– Kyllä, varmasti hän joskus pääsee asioita karkuunkin sen vuoksi, winnipegiläistoimittaja Scott Billeck sanoo.
Mauricen heikkouksia kysyttäessä Niku nostaa esiin kommunikaation, vaikka juuri siitä Mauricea on usein kiitelty. Niku pelasi hyvin AHL:ssä ja valittiin sarjan parhaaksi puolustajaksikin 2018, mutta NHL:ssä läpimurto ei Mauricen alaisuudessa onnistunut.
– Ne olivat itselleni vaikeita vuosia, joten ei hänestä tietenkään paras kuva jäänyt. Rehellisyyttä jäin itse kaipaamaan.
– Jos peli ei kulje, ainakin itse haluaisin kuulla sen. Tai syyn, miksi laitetaan farmiin. Hän sanoi, että kaikki on hyvin ja silti laitetaan alas. Olisin halunnut, että sanotaan suoraan.
Niku ei ole tulokulman kanssa yksin.
– Nuoret pelaajat ovat hänen sokea pisteensä. Hän rakastaa veteraanipelaajiaan ja usein laittaa heitä myös alempiin ketjuihin ja pienempiin rooleihin, eikä näin ollen anna nuorille tilaa, Billeck näkee.
– Veteraanit saivat paljon enemmän armoa kuin nuoret Winnipegissä. Se saattoi johtaa ongelmiin pukuhuoneessa siinä vaiheessa, kun joukkue heikkeni eikä Wheeler ollut enää niin hyvä. Floridalla ei ole tätä ongelmaa tuon huippujoukkueen kanssa, mutta kun parhaat pelaajat ikääntyvät, joitakin ongelmia saattaa ilmetä, Ares uskoo.
Täyttymys vapauttaa?
24 NHL- ja yhden KHL:ssä vietetyn Magnitogorsk-vuoden jälkeen Paul Maurice on vahvuuksineen ja heikkouksineen päässyt yhdelle pääteasemalle urallaan: Stanley Cupin voittaminen pitkän päivätyön jälkeen oli varmasti valtava täyttymys valmentajalle ja saattaa jopa vapauttaa jotakin kaiken kokeneessa luotsissa.
– Suljin silmäni pokaalia nostaessani, koska halusin todella tuntea kaiken. Kun avasin silmäni, koko joukkue katsoi minua hymyillen. Ja minä kiroilin heille niin kuin aina, Maurice fiilisteli kesällä Floridassa.
Ja voiton hetkilläkin Maurice osasi omaan tyyliinsä maalata värikkään isomman kuvan, johon ei kuitenkaan piirtänyt itseään. Maurice ei halua itseään eturiviin.
– Yksi suosikkimuistoistani on joulukuulta viime vuonna. Seuramme mainoslause oli ”Time to hunt” (Aika saalistaa). Sitten oli tämä kaveri toisella puolella kaukaloa penkistämme julisteen kanssa, jossa luki ”Time to hunt for a new coach” (Aika saalistaa uusi valmentaja). Se oli mahtavaa. Hän nosti sen esiin jokaisella pelikatkolla, Maurice virnuili.
– Ei tämä homma voi olla valmentajalähtöistä. Se lähtee pelaajista ja pukuhuoneesta.
Supliikki ja karisma puhuivat taas, eikä siinäkään urheiluviihdeteollisuudessa mitään vikaa ole.
– Niin se toimii kaikkien kanssa. Ihmiset haluavat työskennellä tyyppien kanssa, joista pitävät. Maurice on hauska ja karismaattinen ja siksi pelaajat ja media pitävät hänestä. Karisma auttaa häntä, mutta ei pidä unohtaa, että hänellä on valtavasti tietoa ja osaamista myös, Ares muistuttaa.
Vapautumista tai ei, varmaa on silti, että liekki Paul Mauricen sisällä edelleen roihuaa. Monet taustahaastatellut alleviivasivat Mauricen palavaa rakkautta jääkiekkoon ja ihmisiin sen ympärillä.
Siksi tarjolla on tälläkin kaudella värikästä menoa niin penkin takana, kulisseissa kuin mediahuoneissakin – sillä harva osaa paketoida heikotkin illat Paul Mauricen tyyliin.
– Valmentaja oli huono, pelaajat olivat huonoja, ruoka oli huonoa. Toivottavasti lentokone toimii, Maurice totesi kerrankin.