Kuopion Päihdepalvelusäätiön tehostettu C-hepatiitin testaus- ja hoitoprojekti pyrkii tavoittamaan viruksen kantajia 28.10.-11.12.2024. Veriteitse tarttuva C-hepatiitti on maksatulehdusta aiheuttava virus, jonka ilmaantuvuus oli Suomessa vuonna 2022 korkein 20–29-vuotiaiden ikäryhmässä. Suomessa C-hepatiitti tarttuu erityisesti pistovälineiden yhteiskäytöstä.
Pohjois-Savossa C-hepatiitti on yleinen erityisesti pistohuumeiden käyttäjillä, sanoo Päihdepalvelusäätiön Kuopion Päihdeklinikan sairaanhoitaja Sanni Karhapää.
– Täällä testatuista noin kahdella kolmesta tulos on positiivinen.
Huumeidenkäyttäjillä muut veriteitse tarttuvat taudit, kuten HIV tai B-hepatiitti, ovat sen sijaan Karhapään mukaan alueella harvinaisempia.
C-hepatiitin testaukseen pääsee projektin aikana ilman ajanvarausta Kuopion keskustassa. Virusta tutkitaan nyt sormenpäästä otetusta verinäytteestä, kun taas tavallisesti C-hepatiitti testataan verikokeilla laboratoriossa.
– Saimme THL:ltä lainalaitteet, joilla onnistuu pikatesti noin tunnissa. Asiakkaalle on miellyttävää, kun testin voi ottaa sormen päästä. Meillä on myös ultrauslaite, jolla voidaan tarkastella maksan kuntoa, sanoo Karhapää.
Tarvittaessa C-hepatiittia kantavalle määrätään lääkehoito viruksen häätöön. Hoito on potilaalle maksuton.
Projektin lähtökohtana on Maailman terveysjärjestön asettama tavoite eliminoida C-hepatiittiepidemia merkittävänä terveysongelmana vuoteen 2030 mennessä. Suomessa hallitusohjelmassa on myös tavoitteena päästä eroon C-hepatiittiepidemiasta vuoteen 2027 mennessä.
Kampanjan lisäksi C-hepatiittia testataan ja hoidetaan Kuopiossa, Iisalmessa ja Varkaudessa toimivilla terveysneuvontapisteillä. C- hepatiitti testausta ja hoitoa tehdään myös hyvinvointialueen terveyspalveluissa.