Turussa on aktivoiduttu keräämään rahaa syöpätutkimukselle luovin keinoin perinteisten Roosa nauhojen sijaan.
Kuvataiteilija Kristiina Turtonen loihti värikkään iltapuku-taideteoksen vanhoista, lahjoituksena saaduista rintaliiveistä.
Taideteoksella pyritään kiinnittämään huomiota syöpätutkimukseen ja sitä huutokaupataan marraskuun ajan. Huutokaupasta tuleva tuotto lahjoitetaan Roosa nauha -keräykseen.
– Siinä on 252 rintaliivit. Niistä kaksi olen käyttänyt viimeistelyyn, mutta muuten ne ovat kaikki kokonaisina taideteoksessa, Turtonen kertoo.
Taideteos on 170 senttimetriä korkea ja painaa Turtosen arvion mukaan noin 30 kiloa.
Teoksessa yhdistyvät Turtosen omat kokemukset ja oivallukset rintasyövästä sekä yhteisöllisyys. Hänellä itsellään on ollut rintasyöpä.
– Tyypillisiä asioita rintasyövässä ovat, onko rinta leikattu tai hiukset lähteneet. Ne eivät kuitenkaan loppupeleissä ole niitä merkittäviä asioita. Lähdin miettimään, miten teos voisi olla ihmisen kuva.
Turtonen päätyi kuvaamaan naiseuden ja tyttöyden riemua satumaisella iltapuvulla. Samaan aikaan kuopalle painunut rinta kertoo siitä, kuinka elämä voi muuttua äkisti.
Turtosen mukaan merkittävintä on, kuinka syöpäkeräysvarat pitävät monet ihmiset hengissä – niin kuin hänet itsensäkin.
– Merkittävää teoksessa on mielestäni se, että yksi näkyvä Roosa nauha on sydämen kohdalla. Se on viesti siitä, että mitä enemmän varoja annetaan, sitä useampi pelastuu.
Vähemmän melankoliaa, enemmän positiivisuutta
Iltapuku-taideteos paljastettiin hyväntekeväisyystapahtumassa Turun Logomossa viime viikolla. Tapahtuman järjestäjiä Pauliina Jokelaa ja Anne Rantalaa syöpä on koskettanut läheltä.
Ystävykset järjestivät keväällä ”rintsikkarallin”, jossa he keräsivät käytettyjä rintaliivejä. He pyysivät kuvataiteilija Turtosen apuun luomaan rintaliiveistä jotakin ainutlaatuista hyväntekeväisyystapahtumaan.
Jokela ja Rantala halusivat järjestää asian puolesta iloisen tapahtuman, jossa ei surkutella syövän aiheuttamia haasteita, pelkoja tai kuolemia.
– Paljon järjestetään tapahtumia ja tehdään lehtijuttuja siitä, kuka kuoli ja millaiseen syöpään. Sen perässä on, että lahjoita Roosa nauha -keräykseen. Siitä tulee sellainen olo, että miksi lahjoitan, jos he kuolevat, Jokela kuvailee.
Jokela ja Rantala halusivat suhtautua positiivisesti siihen, mitä kaikkea syöpätutkimusvarat ovat saaneet aikaan ja kuinka monen ne ovat jo pitäneet hengissä.
– Pyrimme näyttämään, mihin varat käytetään, kun ne käytetään oikein, ja mitä iloa ja hyötyä niistä on. Jos ihmiset eivät olisi näiden vuosien aikana lahjoittaneet, voi olla, että emme olisi Annen kanssa tutustuneet, koska Annea ei enää olisi, Jokela sanoo.
Anne Rantala sai rintasyöpädiagnoosin 33-vuotiaana. Pauliina Jokela on puolestaan myötäelänyt kroonista rintasyöpäarkea äitinsä rinnalla. Jokela on menettänyt myös ystäviään syövälle.
– Yksi ystävistäni, joka menehtyi syöpään, teki syöpätapahtumia. Halusin sitä perintöä tietyllä tavalla jatkaa eteenpäin, Jokela kertoo.