Kyyjärven päättäjillä on ollut viime kuukausina paljon pohdittavaa.
Kuntaa vuodesta 2018 johtanut Tiina Pelkonen valittiin kesällä Punkalaitumen johtoon, ja syyskuussa valtiovarainministeriö aloitti Kyyjärven kanssa arviointimenettelyn.
Edellinen arviointimenettely kuusi vuotta sitten oli lähellä johtaa kuntaliitokseen, mutta tuolloin Kyyjärvi pysyi itsenäisenä. Ministeriö selvittää nyt siis uudelleen, pystyykö Kyyjärvi turvaamaan asukkaidensa lakisääteiset palvelut.
Tilanne on vaikuttanut päätöksentekoon siitä, miten kunta täyttää kunnanjohtajan viran.
Osa päättäjistä on halunnut, että virkaa väliaikaisesti hoitava Kyyjärven tekninen johtaja Marjukka Latva-Laturi siirrettäisiin kunnanjohtajaksi ilman hakumenettelyä. Esitystä on perusteltu meneillään olevalla arviointimenettelyllä ja kunnan taloustilanteella.
Kunnanvaltuusto palautti lokakuussa asian kuitenkin uudelleen valmisteluun ja evästi hallitusta, että virka täytettäisiin julkisen haun kautta.
Kyyjärven kunnanhallitus käsittelee asiaa seuraavan kerran maanantaina 4. marraskuuta.
Esityksen mukaan kunnanjohtajan haku käynnistettäisiin nyt marraskuussa. Tarkoituksena on, että valtuusto pääsisi valitsemaan uuden kunnanjohtajan vielä tämän vuoden aikana.
Valtiovarainministeriön arviointimenettely Kyyjärven kanssa kestää tammikuun loppuun saakka.