Kuusi vuotta sitten Vestasta povattiin suomalaisen popin uutta esikuvaa ja ikonia.
Maaliskuussa 2018 ilmestynyt esikoislevy Lohtulauseita (2018) sai kriitikoilta ja yleisöltä haltioituneen vastaanoton. Kesällä Ruisrockin rantalavan yleisö lauloi kuorona levyn vähemmän tunnetutkin kappaleet, ilmassa oli hurmosta.
Vesta Burman, 30, muistaa ajatelleensa, että koko Ruisrock oli tullut katsomaan hänen keikkaansa. Maikkarin uutisissa näkyi ”miljoonayleisö”.
Lavalla parikymppinen Burman mietti, miksi ihmiset olivat tulleet.
– Tuntui, että siinä oli enemmän kyse joukkohypestä. Kun yksi katsoo tuonne niin muutkin rupeaa katsomaan, että mitä siellä on. Ajattelin, että kunpa täällä olisivat ne, jotka oikeasti on kiinnostuneita siitä mitä mä laulan.
Suosio oli shokki, yhtäkkiä hänet tunnistettiin joka puolella. Kun Burman astui kahvilaan tai galleriaan, hän tunsi muiden katseet. Näyttävät mustavalkoiset hiukset eivät auttaneet asiaa.
– Lohtulauseita-kappale alkaa: ”Mitä syvemmälle meen, mitä enemmän töitä teen, sitä kauempaa minut tunnistetaan”. Että kyllä mä tiesin, mitä on tulossa.
Silti se jätti jäljen, josta Burman yrittää nyt päästää irti.
Arka ja pelokas
Porvoossa maa on valkoinen ja kaiuttimissa soi Juice Leskinen.
Jori Roosbergin studio on merenrannassa kaksikerroksisen talon yläkerrassa. Ison huoneen keskellä on tietokonenäyttö, kaiuttimet ja mikrofoni. Niiden takana on iso parisänky, jonka ylle ripustetussa taulussa lukee ”ROOS+BERG”.
Se on muusikkopariskunta Jori ja Chisu Roosbergin (os. Sjöroos ja Sundberg) yhteisen musiikkiprojektin nimi.
Täällä Burman tekee Roosbergin kanssa kolmatta studioalbumiaan, jonka pitäisi ilmestyä ensi vuonna.
Burman sanoo syventyneensä Eino Leinoon sekä Jean Sibeliukseen ja lukevansa parhaillaan Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogiaa. Burmania kiinnostaa ”fiilistellä suomen kielen ulottuvuuksia” ja miettiä miksi Suomi on hyvä.
Burman on myös mukana Ylen tulevassa lukumaratonissa, jossa julkisuuden henkilöt lukevat Tuntemattoman sotilaan 20-tuntisessa maratonlähetyksessä.
– Ehkä tää on nyt tämmöinen biologinen vaihe, että kolmekymmentävuotias kiinnostuu historiastaan.
Studiopäiviin on otettu vauhtia tuoreemmista suomalaisen kulttuurin kantaisistä, kuten Leskisestä, Irwin Goodmanista ja Remu Aaltosesta. Youtubesta löytyvissä vanhoissa tv-haastatteluissa männävuosien miehet sekoilevat tai puhuvat sekoiluistaan niin, ettei nykypäivän poppari kehtaisi tai uskaltaisi.
Röyhkeiden ukkojen klipit toimivat inspiraationa, sillä viime vuosina Burmanista on tullut arka ja pelokas.
Jatkuvassa pelkotilassa
Korona-aika oli traumaattista, Burman sanoo. Hän tarvitsee ihmisiä ympärilleen, mutta alkuvuodesta 2020 puhjennut pandemia pakotti kaikki eristäytymään omiin oloihinsa.
Burmanin elämänpiiri kutistui ”minimaaliseksi”. Hän halusi tehdä haastattelut etänä eikä suostunut kuvattavaksi.
– Olin tosi herkillä ilmastokriisistä, puhumattakaan omasta ja läheisten terveydestä. Olin jatkuvassa pelkotilassa yli vuoden. Stressissä ja ahdistuksessa. Itkin monet itkut. Pelkäsin sitä, miten mun toiminta vaikuttaa muihin.
Päälle tuli vielä henkilökohtaisia kriisejä, mutta niistä Burman ei halua puhua.
Hän teki musiikkia kriisien läpi, hitaammin vaan. Työn alla oli toinen studioalbumi Uskon tulevaan. Kollegat puhuivat Burmanille ”vaikeasta kakkoslevystä”, mikä ei varsinaisesti helpottanut tekemistä.
Levyn piti ilmestyä syksyllä 2020, mutta julkaisu lykkääntyi lopulta kahdella vuodella. Usein Burmanin mielessä pyöri ajatus: ”vittuako mä tässä nyt sanon”. Levyn nimi, jonka hän oli päättänyt kauan ennen koronaa, alkoi sekin tuntua falskilta.
– Roikuin siinä nimessä. Ajattelin, että no, ehkä mä ”uskon tulevaan” tai jotain.
Nimestä tuli mantra, jonka Burman yritti kaikin keinoin allekirjoittaa. ”Uskon, uskon, uskon” hän hoki itselleen.
Uskon tulevaan sai kriitikoilta hyvän vastaanoton. Burmanille se on silti lässähtänyt pannukakku. Hän ei saanut sanottua sitä mitä hän yritti.
Osuva esimerkki on Coolrnb-kappale, jossa Burman ei keksinyt, miten ilmaisisi tarvittavan suututtamatta muita. Säe ”kaverini haluaisin elävänä nähdä” viittasi koronaan ja ystävien näkemiseen, mutta myös tuotantoeläimiin, lehmiin ja sikoihin.
Burman jätti tämän kuitenkin sanomatta, koska ei halunnut ”syyllistää”. Rohkeasta parikymppisestä oli tullut pelokas erakko, joka nieli sanottavansa.
– Ihan kuin sinne kaiken alle jäisi suluissa asioita, joita en sano ääneen.
Kansan pariin
Häly Vestan ympärillä on hälvennyt melkein täysin. Edellislevyn jälkeen hän ei julkaissut uutta musiikkia yli kahteen vuoteen, mikä on nykypäivänä iäisyys.
Tauot ovat aina kuuluneet Burmanin tekemiseen. Hän ajattelee lataavansa pankkia, jotta studiolla riittää sitten sanottavaa. Burman kuvailee itseään ”lahjakkaaksi laiskottelijaksi”, joka viihtyy paljon sukunsa kesäpaikassa Ruovedellä sekä mökillään Helsingissä. Siellä hän laittaa ruokaa, lämmittää kaminaa ja vuolee.
– Oon opetellut olemaan yksin. Saan siitä voimaa, että mä pärjään, että mulla ei ole mitään hätää. Miksi en pärjäisi? Olisi kauheaa, jos en pärjäisi.
Hiljaisuus on tuntunut helpottavalta. Burmanista tuntuu, että hänestä on tullut taas oma itsensä. Hän sanoo olevansa valmis palaamaan ”kansan pariin”.
Paikoin on saattanut vaikuttaa siltä, että Burman on tietoisesti astunut pois valokeilasta.
– Ehkä ne on olleet sellaisia tanssiaskeleita, että oon yrittänyt kauemmas, ja sitten lähemmäs. Semmoista hakemista.
Samat tanssiaskeleet jatkuvat haastattelussa. Burman pitää pitkiä hiljaisuuksia, sanoo jotain ja sitten peruuttaa, nielee sanoja niin kuin edellistä levyä tehdessä. Se röyhkeys ja väitteen jykevyys, jonka Remu ja Juice taisivat, ei tule luonnostaan.
Puhe julkisuudesta saa Burmanin solmuun. Kaksi vuotta sitten hän piti suosiota tylsänä aiheena Helsingin Sanomien haastattelussa. Nyt hän haluaa jatkaa siitä, koska tajuaa valittaneensa aika paljon.
Burman sanoo, ettei halua ”olla epäkiitollinen”. Seuraavassa lausessa hän väittää jo ”rakastavansa julkisuutta”. Ota tästä nyt sitten selvää.
Varmaa on vain se, ettei mennyt koskaan palaa.
– Samaan virtaan ei voi astua kahdesti. En tule saamaan tuommoista enää. Enkä tiedä haluaisinko. Se ei ole mun päätettävissä.
”Siitä saitte, ottakaa hirmumyrsky”
Tulevan levyn ensimmäinen single Rakastut muihin tyttöihin julkaistiin lokakuussa. Siinä muhitaan ihmissuhdedraamassa, koska joskus on vaan ihanaa tuntea kohtuuttomia ja kohtuuttoman paljon.
Burman on palannut rakkausaiheisiin, koska maailma ei tarjoa kuin musertavaa surua.
Uskon tulevaan -levyllä hän onnistui vielä käsittelemään ilmastokriisiä, vaikka sekin tuntui pitkään aiheena liian vaikealta. Ukrainan tai nyt Gazan tilanteita on aidosti mahdotonta pukea kappaleiksi. Gazasta puhuminen saa hänet melkein itkemään.
– Kriisit eivät ota loppuakseen, ja pahemmaksi vaan käy, Burman sanoo.
Muutama vuosi sitten ilmastokriisi ajoi hänet syvään ahdistukseen. Nyt hän löytää aiheeseen uhmakkuutta, ja ehkä vähän sitä vanhojen rokkarien röyhkeyttäkin.
– Mutta myös mä olen silleen, että haha vittu, siitä saitte. Ottakaa hirmumyrsky Suomeen. Te pöljät.
Lue edellinen Kulttuurivieras: