HIFK:n Iiro Pakarinen iski kauden 23. täysosumansa 2–3-jatkoaikatappioon päättyneessä ottelussa Oulun Kärppiä vastaan ja viilettää nyt kahdeksan ottelun maaliputkessa, jonka aikana hän on viimeistellyt 15 kertaa.
Maaliputken rakentelu ei kuitenkaan lämmittänyt Pakarista tappion jälkeen.
– Ei sillä ole oikeastaan minkäänlaista merkitystä. Itsellänikin oli varmaan pari-kolme huipputonttia, joista olisi pitänyt tehdä. Kyllä tässä voitosta pelataan aina. Yksi piste saatiin, mutta ei olla siihen tyytyväisiä, ottelun avausmaalin tehnyt Pakarinen sanoi.
SM-liigaa johtava HIFK kohtaa Kärpät uudelleen heti huomenna, tällä kertaa Oulussa. Peräkkäiset kamppailut sopivat Pakariselle.
– Vähän sellaista jopa pudotuspelitunnelmaa näissä on. Hyvä, että päästään kuittaamaan tämä nopeasti. Toivottavasti huomenna ollaan paljon valmiimpia ja parempia kuin tänään.
Pientä vammaa
Pakarisen hurjasta maalitehtailusta huolimatta häntä ei valittu Antti Pennasen luotsaamaan Leijonat-joukkueeseen, joka pelaa EHT-kotiturnauksessa 7.–10. marraskuuta.
Pakarinen kertoi perjantain Kärpät-ottelun jälkeen Yle Urheilulle, miksei ole maajoukkueen mukana.
– On ollut pientä vammaa, jonka kanssa olen tässä hetken nyt pelannut. Parempi ottaa nyt huilia, että saan kropan paranneltua kuntoon. Katsotaan sitten jatkossa.
Kuinka tarpeeseen tauko tulee?
– Tulee totta kai tarpeeseen. On ollut paljon pelejä. Yksi peli rykäistään ja otetaan sitten vähän huilia.
SM-liiga jää sunnuntain kierroksen jälkeen maaottelutauolle. Kotimaan pääsarjaa pelataan seuraavaksi 13. marraskuuta.
Pakarisen seuraava tilaisuus pelata EHT:ssä on joulukuussa, kun vuorossa on Sveitsissä pelattava turnaus.