Sotilaiden jalanjäljissä: Kajaanin uudella esteradalla voi kiipeillä, hyppiä ja ryömiä

Kajaanihallin viereen valmistunut toimintarata on saanut inspiraationsa varuskunnissa käytetyistä esteradoista, mutta se on kevyempi ja sopii monen tasoisille liikkujille.

Kiipeilytelineitä ulkona syksyisessä maastossa.
Kajaanin uudella toimintaradalla pääsee testaamaan taitojaan. Kuva: Kajaanin kaupunki

Kajaanin tämän vuoden osallistuvan budjetoinnin voittajaprojekti, toimintarata Kajaanihallin vieressä on valmis.

Toimintarata sisältää kahdeksan erilaista estettä, jotka tarjoavat haasteita kaikenikäisille liikkujille. Rata on saanut inspiraationsa varuskunnissa käytetyistä esteradoista, mutta se on kevyempi ja sopii monen tasoisille liikkujille.

Voittajaidea syntyi kaupunkilaisten ehdotuksista. Toimintarata sai kaupunkilaisten äänestyksessä eniten ääniä, keräten 36 prosenttia yhteensä 1  236 annetusta äänestä. Radan varsinaisia avajaisia juhlitaan ensi keväänä.

Osallistuva budjetointi on Kajaanissa vakiintunut tapa, jonka avulla kaupunkilaiset voivat vaikuttaa kotikaupunkinsa kehittämiseen. Aikaisempina vuosina on toteutettu esimerkiksi Vimpelinlammen ja Pieni-Vimpelin alueiden uudistuksia sekä Kesäniemen uimarannan parannuksia.

Seuraavan kerran osallistuva budjetointi toteutetaan vuonna 2026 ja ideointivaihe käynnistyy loppukeväästä 2025, jolloin kaupunkilaiset voivat jälleen osallistua ja tuoda esille omia ideoitaan Kajaanin kehittämiseksi.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.