Presidentti Niinistö: Trumpin puheet Ukrainan sodan lopettamisesta ovat yhden lauseen varassa

Niinistö korostaa, ettei Donald Trump ole esitellyt konkreettista suunnitelmaa Ukrainan sodan lopettamiseksi. Tuleva presidentti on luvannut lopettaa sodan Ukrainassa nopeasti.

Sauli NIinistö ja Donald Trump.
Sauli Niinistö vieraili Valkoisessa talossa presidenttikautensa aikana lokakuussa 2019. Niinistö oli jo tätä ennen tavannut silloisen virkaveljensä Donald Trumpin. Kuva: Shawn Thew / EPA

Presidentti Sauli Niinistö on tavannut Yhdysvaltojen tulevaa presidenttiä Donald Trumpia suomalaisista eniten.

Nyt, kun Yhdysvaltojen vaalitulos alkaa näyttää selvältä, on paikallaan kysyä häneltä, miltä Suomen, Ukrainan, Euroopan ja sotilasliitto Naton tulevaisuus näyttää.

Monet ovat pitäneet Trumpin puheita Ukrainasta huolestuttavina. Trump on sanonut, että hän lopettaa Ukrainan sodan nopeasti, mikäli hän pääsee valtaan.

Trumpin puheet ovat lisänneet arvuuttelua siitä, haluaako tämä sopia rauhasta Ukrainan puolesta.

– En ole nähnyt tarkempaa suunnitelmaa asiasta, jos sellaista on. Mieluummin sitä on pohdittava sitten, kun näemme, mitä hän todella aikoo tehdä. Suunnitelma on kuitenkin toistaiseksi vain yhden lauseen varassa, Niinistö sanoo Ylelle.

Niinistön mukaan Trump panee sekä Venäjän että Ukrainan tiukille. Tuleva presidentti on sanonut antavansa massiivisesti tukea Ukrainalle, jos Venäjä ei taivu rauhaan. Toisaalta Trump odottaa Niinistön mukaan varmasti myös sitä, että Ukraina joustaa rauhanehdoissa.

Niinistö ei usko, että Trumpin valinnalla on välittömiä vaikutuksia Yhdysvaltojen aseapuun Ukrainalle.

Tulos on yllättävä

Presidentinvaalien tulos elää vielä ja tuloslaskenta saadaan lopullisesti valmiiksi vasta päivien päästä. Lopputulos alkaa kuitenkin olla niin selvä, että siitä voi esittää luonnehdintoja.

– Ensinnäkin tulos on yllättävä. Yllättävintä on se, että Trump näyttää voittavan myös kokonaisäänimäärässä, presidentti Niinistö sanoo.

Perinteisesti demokraattiehdokas on voittanut kokonaisäänimäärässä, vaikka tämä olisi hävinnyt vaaleissa. Syynä on vaalijärjestelmä, jossa osavaltiotulokset määrittävät kunkin ehdokkaan valitsijamiesmäärän. Ehdokas, joka on saanut eniten valitsijamiehiä, voittaa vaalit.

Presidentinvaalien yhteydessä kongressiin ja senaattiin valitaan myös uusia edustajia. Tällä hetkellä näyttää hyvinkin mahdolliselta, että Trumpin edustamat republikaanit saavat enemmistön molempiin huoneisiin.

– Aika paljon valtaa keskittyy. Mitä Trump sitten tekee? Varmasti talous on aivan keskeisessä asemassa. Ja siihen liittyy omia riskejä kuten tullit ja tuonnin vaikeuttaminen.

Trump on kampanjansa aikana puhunut paljon yhdysvaltalaisen tuotannon suojaamisesta. Tämä on huono uutinen suomalaisille vientiyrityksille, joilla ei ole tuotantoa maassa.

Kovia puheita Natosta

Toinen iso kysymysmerkki vallankäytössä liittyy puolustusliitto Natoon. Edellisellä presidenttikaudella Trump patisteli jäsenmaita käyttämään enemmän rahaa puolustukseen.

Nato-maat ovat sopineet pyrkivänsä kahden prosentin puolustusmenotavoitteeseen bruttokansantuotteesta.

Niinistö kehottaa kaikkia kiinnittämään huomiota Trumpin puheen sijasta toimiin, kun mietitään Naton tulevaisuutta.

– Mitä sitten muutoin tulee Nato-suhteeseen, niin se on tullut selväksi, että Trump ei ole mikään innokas kansainvälisten järjestöjen toimija. Hänen viime kaudellaan kävi kuitenkin niin, että kovista puheista huolimatta Yhdysvaltojen panostus Eurooppaan lisääntyi ja nimenomaan Natoon.

Niinistö luovutti viikko sitten EU:n turvallisuutta koskevan raportin komissiolle. Hän vieraili raportin tekemisen aikana Yhdysvalloissa, jossa molempien puolueiden edustajat pitivät yhä edelleen Natoa keskeisenä turvallisuuden takaajana.

– Nyt on tärkeää, että me eurooppalaiset näytämme olevamme valmiita puolustamaan itseämme. Silloin on helpompi edellyttää, että sopijakumppanitkin ovat mukana. Näen, että tämä on aika paljon meidän omissa käsissämme.

Suomella ja Yhdysvalloilla oli Niinistön mukaan Trumpin ensimmäisellä kaudella hyvät kahdenväliset suhteet. Hän pitää lähtökohtia myös nykyisellään hyvänä.

– Veikkaan, että tulemme kuulemaan esimerkiksi jäänmurtajista lisää.

Suomi, Yhdysvallat ja Kanada ovat sopineet jäänmurtajayhteistyöstä. Yhteistyön on uumoiltu tuovan Suomeen lisää jäänmurtajatilauksia.

Hiski Haukkala seisoo Ulkopoliittisen instituutin kirjastossa.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala sanoo, että presidentti Trump voi yrittää lopettaa sodan Ukrainassa, mutta se ei tule olemaan helppoa. Kuva: Markku Pitkänen / Yle

Upin johtaja: Trumpin ja Putinin suhde kuivui Helsingin huippukokouksessa

Trumpin ensimmäisellä virkakaudella 2016–2020 mediassa esitettiin epäilyjä, että presidentti Trump olisi jollain tavalla Venäjän presidentin Putinin taskussa.

Epäilyksiä lietsoi brittiagentin kirjoittama raportti, jonka mukaan Venäjällä on hallussaan arkaluonteista materiaalia Trumpista.

Trumpin ja Putinin huippukokouksessa Helsingissä kesällä 2018 Trump sanoi Putinille luottavansa enemmän Venäjän presidenttiin kuin CIA:han ja FBI:hin. Trump vastasi näin, kun häneltä kysyttiin Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

– Hänhän joutui tästä tapaamisesta isoihin ongelmiin kotiin palattuaan. Oikeastaan siihen aika pitkälti kuivui myös Trumpin ja Putinin henkilökohtainen suhde, Ulkopolittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala sanoo.

Trumpin ja Putinin nykyisistä suhteista ei suoranaisesti tiedetä, Haukkala sanoo.

– Tiedetään, että Trump mieltää olevansa vahva johtaja, ja hän tuntee tietynlaista vetoa toisiin vahvoihin johtajiin ja kokee, että heidän kanssaan on mahdollista keskustella asioista ja hakea joitakin diilejä.

Yhdysvaltalaistoimittaja Bob Woodwardin mukaan Trump on käynyt lukuisia puhelinkeskusteluja Putinin kanssa presidenttikautensa jälkeen.

– Jos tieto pitää paikkansa, niin onhan se poikkeuksellisen tiivistä kanssakäymistä entisen presidentin ja nykyisen Venäjän federaation presidentin välillä, Hiski Haukkala sanoo.

Hän ei usko, että Trumpin ja Putinin mahdollisilla suhteilla olisi mitään suoraa vaikutusta Suomeen. – Ja emme vielä oikeastaan tiedä, miten Trump aikoo alkaa toimimaan.

Juttuun lisätty 6.11 klo 16.30 Upin johtaja Hiski Haukkalan kommentit.