Puheenaihe
NHL:n kestomenestyjä Boston sai kaudelleen tahmean alun. Vuorotahtiin voittanut ja hävinnyt joukkue ajautui voimakkaampaan sivuluisuun lokakuun lopulla, kun viidestä ottelusta neljä päättyi tappioon. Tämän jälkeen sijoitus tasaisessa Atlantin divisioonassa oli viimeinen.
Kurssi oikeni sittemmin, mutta ilman turbulenssia ei tahmeasta alussa seurassa selvitty.
Hieman yllättävää oli, että voimakkaimmat selkkaukset syntyivät tähtipelaajien ympärille. Ensin päävalmentaja Jim Montgomery raivosi vaihtoaitiossa lokakuussa kaiken kokeneelle, 36-vuotiaalle Brad Marchandille, ja myöhemmin marraskuussa tämä penkitti maalitykkinsä David Pastrnakin.
– Tämä on tätä Bostonin historiaa, miten siellä on laitettu arvot kuntoon jo aikanaan. Montgomery on varmasti seurajohdon kanssa miettinyt sen kirkkaasti, että yhtään jos lipsuu, peli vihelletään heti poikki. Ajatus on, että täällä toimitaan näin ja yhtään ei saa homma löystyä, Ylen jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen näkee.
Veteraanipelaajat reagoivat selkkauksiin, kuten voittavissa seuroissa on tapana. Marchand puolusti valmentajaansa todeten, ettei NHL:ssä ole näinä aikoina riittävästi vastuunkantoa. Kanadalaispelaajan mielestä sellaisesta virheestä pitikin kuulla kunniansa.
Samoilla linjoilla oli niin ikään kiekonmenetyksestä penkin päähän joutunut 28-vuotias Pastrnak.
– Tuo on ainoa oikea tapa reagoida. Boston on menestynyt joukkue, jolla on arvot kohdallaan ja tässä saatiin kahdelta huippupelaajalta erinomainen näyte, miten kannetaan vastuuta. Tuntuu, että nykyään katsotaan liikaa läpi sormien, eivätkä pelaajat kestä kovaa rakkautta.
Kuka yllätti?
Vancouverin suomalaismaalivahti Kevin Lankinen kuuluu syyskauden maalivahtitarinoihin. Lankisella oli pöydällään tiettävästi isompiakin tarjouksia, mutta tämä haki sopivaa tilaisuutta.
Sellainen aukesi lopulta Vancouverista, missä ykkösvahti Thatcher Demkon mystinen vamma on pitänyt tämän sivussa tositoimista läpi syksyn.
Lankinen lähti siis taistelemaan peliajasta latvialaisen Arturs Silovsin kanssa. Nokkimisjärjestys on ensimmäisen kuukauden jälkeen harvinaisen selkeä. Lankinen on aloittanut kahdeksassa ottelussa eikä ole hävinnyt näistä varsinaisella peliajalla yhtäkään – voittosaldo kirjataan lukemin 6–0-2.
Latvian Tampereen MM-kisoissa sensaatiomaisesti mitaleille johdattanut Silovs ei ole voittanut kolmesta aloittamastaan ottelusta yhtäkään. Torjuntaprosentti näyttää 79:ää ja päästettyjen keskiarvo viittä.
Lankinen pelaa halvalla vuoden mittaisella 875 000 taalan sopimuksella, mutta nähdyillä otteilla unelma ykkösvahdiksi nousemisesta NHL:ssä elää ja voi edelleen hyvin.
– Lankinen sai Nashvillessa erinomaista sparrausta Juuse Saroksen kanssa ja taustalla oli vielä mentorina legenda nimeltä Pekka Rinne. Hän tiesi varmasti, mitä tekee, ja oman tasonsa. Tämä on hieno juttu ja voittojen arvoa nostaa sekin, ettei Vancouver ole vielä pelannut, kuten parhaimmillaan viime kaudella.
– Maalivahtia on siis todella tarvittu, Lehkonen kehuu.
Kuka petti?
Nashville. Kesän siirtomarkkinoilta muun muassa Stanley Cup -voittajat Steven Stamkosin ja Jonathan Marchessaultin kaapannut Nashville on saanut kaudelleen painajaismaisen alun. Seurajohdon tarkoitus oli nostaa pudotuspeleihin menneellä kaudella yltänyt joukkue uudelle tasolle, mutta alku ei lupaa hyvää.
Kolmestatoista ottelusta vain neljä on päättynyt Predatorsin voittoon. Alle 35:n jäävä pisteprosentti on koko sarjan heikoin. Stamkos on tehnyt 13 otteluun kolme ja Marchessault kaksi osumaa. Ensin mainitun tehotilasto on pakkasella kymmenen ja viimeksi mainitun kahdeksan osumaa.
– Tässä on klassinen esimerkki siitä, kun homma lähtee alusta väärille urille. Nyt tulosta yritetään tehdä turhautuneena raivolla. Silloin se menee yleensä vain huonommaksi. Tunnelma on jännittynyt ja mailoja paiskotaan. Kun joku tulee vaihtoon kiroten, turhautuminen siirtyy kuin viestikapulana kentälle meneville.
Viidellä viittä vastaan joukkue on hävinnyt pelinsä murskaavasti 14–33. Ryhmän laukaisuprosentti 5-5-pelistä on niin ikään sarjan heikoin (4,6), kun se viime vuonna oli 8,3. Parempaa saattaa siis olla osumatarkkuuden puolesta luvassa, mutta on sivuluisussa kyse muustakin.
– Olen alkanut miettiä, kannattaako tuon joukkueen yrittää koko ajan pelata nopeasti. Nyt se on suunnanmuutosta koko ajan. Pitäisikö ottaa lusikka kauniiseen käteen, hidastaa peliä ja ottaa kiekkokontrolli näppeihin ihan kunnolla. Nyt he yrittävät pitää vauhtia yllä, mutta peli menee sähläämiseksi, Lehkonen näkee.
Viikon suomalaismaali
Nashvillen Juuso Pärssinen teki kauden ensimmäisen maalinsa aikaisin torstaiaamuna Washingtonia vastaan.
Pärssinen sai aiemmin viikolla erityisen mahdollisuuden aiemmin mainittujen Stamkosin ja Marchessaultin välissä, mutta homma ei lähtenyt toimimaan ja toisen ottelun lopulla Pärssinen siirrettiin pois ketjusta.
– Tuntuu, että viimeisessä pelissä hänelle oli annettu hieman lisenssiä yrittää enemmän, ja niin hän tekikin. Pärssinen otti harkittuja riskejä kiekolla, mistä tuli hieman menetyksiäkin, mutta ei vilttiä.
– Ei tämä Pärssisestä ole kiinni. Hän on luonnepelaaja, fiksu ja sitkeä. Siellä kyllä tiedetään, että hänestä tulee NHL-pelaaja, Lehkonen uskoo.
Mitä seuraavaksi?
Tulevina viikkoina Lehkonen seuraa tarkasti New Yorkin alueen joukkueita. Yhdeksi idän ennakkosuosikeista nostettu Rangers on aloittanut hyvin ja kärkeen povattu New Jerseykin on alkanut pelata paremmin.
Islanders sen sijaan on aloittanut tahmeasti, eivätkä tilannetta helpota avainpelaajien Adam Pelechin ja Matthew Barzalin loukkaantumiset.
– Kaapo Kakko pelaa Rangersissa hienosti ja Igor Šestjorkin maalilla on kovassa lyönnissä. Hän on ryöstänyt varmasti sellaiset 6–8 pistettä jo, Lehkonen kehuu.
New Jerseyllä on ollut kotiotteluissaan vaikeampaa.
– En tiedä, yrittävätkö he miellyttää kotiyleisöä, mutta vieraissa ovat pelanneet tosi hyvin. Jack Hughes on siellä tulossa taas kovaa vauhtia esiin.
– Islandersilla leikki onkin sitten kovempaa. Tässä ovat aika kovat viikot edessä ilman Pelechiä ja Barzalia. Päävalmentaja Patrick Roy yrittää puristaa jäljellä olevista avainpelaajista ja muusta joukkueesta kaiken mahdollisen irti. Sille hevoselle on vain annettava piiskaa, vaikka se jo kovilla onkin, Lehkonen nauraa.
Ikan änäri -podcast julkaistaan Yle Areenassa joka torstai klo 12. Löydät kaikki jaksot tästä linkistä.