Lakeuden ristin kellot soivat pian heiluen pitkästä aikaa

Kellot ovat viimeksi soineet heiluen kymmenen vuotta sitten.

Lakeuden ristin torni. Etualalla männynoksia.
Lakeuden ristin kellot soivat pian heiluen vuosien tauon jälkeen. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Lakeuden ristin kellot soivat jouluna heiluen pitkästä aikaa, mikäli kunnostustyöt sujuvat ilman yllätyksiä.

Kellot ovat olleet poissa käytöstä toista vuotta.

– Työ kestää vielä pari, kolme viikkoa. Viimeistään jouluksi kellot pyritään taas saamaan osaksi kaupungin äänimaisemaa, Seinäjoen seurakunnan kiinteistöpäällikkö Timo Mäki toteaa tiedotteessa.

Kuulemisen lisäksi kellojen soitto myös näkyy.

– Siitä, kun Lakeuden ristin kellot ovat viimeksi soineet heiluen, on jo kymmenen vuotta. Peruskorjauksessa palautetaan alkuperäinen kellonsoittoautomatiikka, perinteinen heilutussoitto, ja puretaan aiempien muutostöiden yhteydessä rakennettu magneettivasaramekanismi.

Lakeuden ristin kellojen soimista on voinut jo kuulla, sillä niitä on koesoitettu viime viikkoina. Kirkonkelloja kunnostaa Suveko Oy tekee parhaillaan töitä tornissa.

Lakeuden Ristin kellot on valmistanut saksalainen Gebrüder Rinckerin kellovalimo. Kolme kelloa saapui Seinäjoelle syksyllä 1959. Suurin kello painaa yli 1828 kiloa.