AVIGNON Aamu oli kylmä ja pimeä, kun kävelin tänään torstaina Avignonin keskiaikaisen keskustan kapeita kujia kohti oikeustaloa.
Meitä toimittajia oli pyydetty tulemaan paikalle hyvissä ajoin ja saapuessani ymmärsin miksi. Sisäänpääsyä odotti vajaa pari sataa median edustajaa.
Porttien ulkopuolella oli joukko Mazanin raiskausten uhrille Gisèle Pelicot’lle tukeaan osoittavia mielenosoittajia. Tunnelma oli jännittynyt ja tunteet pinnassa koko syksyn kestäneen oikeusprosessin viimeisenä päivänä.
Turvatarkastuksessa viereistä linjaa kulkivat raiskauksista syytetyt miehet.
Osa maskeissa, osa ilman. Huppareissa, lenkkareissa, hiukset vähän sekaisin, jotkut siistimmin pukeutuneita, monella reppu mukanaan siltä varalta, että tuomion julkistamisen jälkeen tie vie suoraan vankilaan.
Aivan tavallisen näköisiä miehiä kuin suoraan kotisohvalta.
Lopuksi sisälle käveli Gisèle Pelicot – pää pystyssä, tyynen näköisenä ja ystävällisesti hymyillen.
Ranskaa ja koko maailmaa ravisuttaneen oikeudenkäynnin viimeinen päivä oli alkamassa ja Pelicot joutuisi vielä kerran kohtaamaan entisen aviomiehensä Dominique Pelicot’n sekä muut raiskaajansa.
Tuomiot lievempiä kuin ennustettiin
Tuomari joutui vetämään henkeä useita kertoja tuomioita lukiessaan. Niin pitkä oli syytettyjen lista tässä jutussa.
Pääepäilty Dominique Pelicot sai odotetusti maksimirangaistuksen eli 20 vuoden vankeustuomion.
Pelicot myönsi huumanneensa ja raiskanneensa vaimonsa sekä kutsuneensa kymmeniä tuntemattomia miehiä pariskunnan kotiin raiskaamaan tämän. Tapahtumat kestivät liki kymmenen vuotta.
Muut 50 miestä tuomittiin syyllisiksi, useimmat heistä törkeästä raiskauksesta.
Vankeustuomiot vaihtelivat kolmesta viiteentoista vuoteen ja olivat selvästi lievempiä kuin vastapuoli oli toivonut.
Le Monde -lehden mukaan tuomarit halusivat tehdä selvän eron koko tapauksen suurimman pervessin Dominique Pelicot’n ja muiden syytettyjen välille.
Miten tapaus muutti Ranskaa?
Pelicot’n oikeusprosessi on saanut erittäin paljon mediahuomiota Ranskassa ja sen ulkopuolella.
Se on järkyttänyt laajasti ja nostanut pintaan keskustelun raiskauskulttuurista, suostumuksesta, naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja seksismistä, joka ainakin Ranskassa vielä elää ja voi hyvin.
Moni kysyy myös, mikä sai niin sanotusti aivan tavalliset miehet raiskaamaan huumatun naisen.
Tapauksesta tekee poikkeuksellisen paitsi sen laajuus ja kesto, myös se, että uhri ja asianomistaja Gisèle Pelicot halusi oikeudenkäynnistä julkisen.
Yleensä tällaiset prosessit nimittäin käydään suljettujen ovien takana ja uhrien kokemukset ja kasvot jäävät piiloon. Se etäännyttää eikä tuo esiin rikosten seurauksia uhrien elämässä.
Gisèle Pelicot’n rohkeuden ansiosta tapaus synnytti niin ison keskustelun. Pelicot sanoi alusta asti halunneensa tätä kautta muuttaa yhteiskuntaa ja antaa tukensa muille raiskauksen ja seksuaalisen väkivallan uhreille.
Pelicot piti tänään tuomioiden julistamisen jälkeen puheen, jossa ilmaisi kiitollisuuttaan kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat tukeneet häntä oikeusprosessin aikana.
Hän sanoi taistelevansa lastensa ja lastenlastensa puolesta, ”koska he ovat tulevaisuus” sekä ajattelevansa niitä raiskauksen ja seksuaalisen väkivallan uhreja, joiden tarinat jäävät varjoon.
Pelicot’sta on tullut juhlittu sankari ja ikoni, jonka perintö jää elämään vielä pitkään.
Kiitos, Gisèle Pelicot
En malta olla vielä kertomatta kohtaamisesta, joka kosketti.
Saavuin Avignoniin eilen keskiviikkoiltapäivällä. Kävellessäni kaupungin keskustan liepeillä törmäsin täysin yllättäen itse Gisèle Pelicot’hon.
Pyysin ensitöikseni haastattelua, mutta Pelicot ei suostunut siihen ilman asianajajiaan.
Pelicot’n ystävällinen ja arvostava läsnäolo tekivät minuun kuitenkin suuren vaikutuksen. Jo pelkästään tämä kohtaaminen oli merkki siitä, että kannatti ottaa juna Pariisista Avignoniin.
Tuomion julistamisen jälkeen Avignonin oikeustalolta ei voinut poistua ilman että huomio kiinnittyi sen vastapäiselle korkealle muurille kiinnitettyyn tekstiin. Siinä luki merci Gisèle, kiitos, Gisèle.