Vahvistus tuli: Turvatyynyt pakollisiksi alppihiihdon vauhtilajeihin

Vaatimus koskee syöksylaskua ja supersuurpujottelua, joissa kilpaillaan maailmancupissa ensi kerran joulukuun alussa Yhdysvalloissa.

 Sofia Goggia hypppää.
Sofia Goggia on juhlinut syöksylaskucupin voittoa neljästi. Kuva: EPA-EFE
  • STT Urheilu
  • Yle

Alppihiihdon vauhtilajeissa syöksylaskussa ja supersuurpujottelussa kilpailevien urheilijoiden on alkavalla kaudella pakko käyttää varusteenaan turvatyynyjä. Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n valtuusto vahvisti päätöksen kokouksessaan perjantaina.

FIS huomauttaa, että kansalliset hiihtoliitot voivat myöntää poikkeuslupia turvatyynyjen käytön suhteen, jos tyyny ei sovi urheilijalle eli esimerkiksi estää liikkumista aiheuttaen näin mahdollista vaaraa.

– FIS:lle urheilijoiden turvallisuus on ykkösasia eikä siitä voida neuvotella. Turvatyynyjen käyttöönotto on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa minimoidaan riskiä vakaviin loukkaantumisiin, FIS:n pääsihteeri Michel Vion sanoi.

FIS on todennut aiemmin, että turvatyynyt ovat osoittautuneet arvokkaaksi keinoksi vauhtilaskijoiden turvallisuuden lisäämiseksi. Alppihiihtäjien käyttöön tarkoitetut turvatyynyt on alun perin tehty moottoripyöräilyyn, mutta ne on muokattu lajiin sopiviksi.

GPS:n kanssa tuhat kertaa sekunnissa yhteydessä oleva anturi havaitsee, jos laskija on kaatumassa ja aktivoi turvatyynyn.

Lisäksi FIS vetoaa urheilijoihin, jotta nämä käyttäisivät jatkossa viiltosuojattuja alusasuja, joilla olisi voitu lieventää esimerkiksi norjalaistähti Aleksander Aamodt Kilden saamia vammoja.

Kansainvälinen hiihtoliitto pyrkii saamaan viiltosuojatut asut pakollisiksi kaudelle 2025–2026.