Joulun lukemiset kannattaa hakea kirjastosta nyt – edessä kahden viikon sulku

Lähestyvän sulun takia kirjastoista voi nyt lainata aineistoja tavanomaista pidemmäksi ajaksi.

Kirjaston käytävä ja hyllyt täynnä kirjoja.
Oma lainaushistoria kannattaa tallentaa verkkokirjastossa talteen, jotta se säilyy tietojärjestelmän muutoksessa. Kuva: Tanja Heimonen / Yle

Etelä-Karjalan kirjastot menevät joulukuun alussa kiinni kahdeksi viikoksi.

Syynä on kirjastojärjestelmään tehtävä päivitys. Päivityksen aikana esimerkiksi kirjojen lainaaminen, varaaminen tai lainojen uusiminen ei ole mahdollista.

Sulku alkaa 3. joulukuuta. Kirjastot avautuvat jälleen 18. joulukuuta.

Lähestyvän sulun takia kirjastoista voi nyt lainata aineistoja tavanomaista pidemmäksi ajaksi.

Sulkuajalle ei osu yhtään eräpäivää, vaan kirjastot odottavat palautuksia vasta 10. tammikuuta mennessä.

Lappeenrannan pääkirjasto on väistötiloissa remontin ajan kauppakeskus Iso-Kristiinassa.
Etelä-Karjalan kirjastot ovat pääsääntöisesti kiinni parin viikon ajan joulukuun alusta alkaen. Kuva: Elli Sormunen / Yle

Jotakin palvelua voi olla tarjolla

Sulun aikana esimerkiksi Lappeenrannassa pääkirjaston lehtisali on käytettävissä arkisin kello 9–16, vaikka asiakaspalvelua ei olekaan.

– Vastaavia järjestelyjä on mahdollisesti myös pienemmissä kunnissa, joten asiakkaiden kannattaa tarkistaa tilanne kirjastokohtaisesti, neuvoo Lappeenrannan kaupungin kirjastotoimenjohtaja Marja Huuhtanen tiedotteessa.

Samalla, kun Heili-kirjastot siirtyvät uuteen järjestelmään, uudistuu myös verkkokirjasto. Vaihdoksen yhteydessä asiakkaan tallentama lainahistoria ei siirry automaattisesti uuteen, joten se on tallennettava itselle viimeistään 1. joulukuuta. Ohjeet tähän löytyvät nykyisestä verkkokirjastosta.