Juna-asemien näytöissä ollut koko maan laajuinen häiriö on korjattu

Aamulla junalaitureiden aikataulunäytöt olivat useamman tunnin pimeinä.

Junalaiturin näytön ruutu on tyhjä Helsingin Tikkurilan asemalla.
Helsingin Tikkurilan juna-asemalla laiturin näytön ruutu on tyhjä. Juna-asemien näytöissä on häiriöitä koko maassa. Kuva: Susanna Siironen / Yle

Perjantaiaamuna juna-asemien laiturinäytöt pimentänyt vika on korjattu, Rataliikennekeskus tiedottaa. Asemien näytöt ja kuulutukset toimivat jälleen normaalisti.

Aamulla näytöt olivat useamman tunnin pimeinä tai ne saattoivat sisältää vanhaa tietoa.

Fintraffic Rataliikennekeskuksen liikennepäällikkö Janne Lindström kertoi kuuden jäljestä aamulla, että vikaa oli korjattu heti aamusta alkaen.

Junat kulkivat näyttöjen viasta huolimatta normaalin aikataulun mukaan.

Junien lähtöraiteita sekä lähtö- ja saapumisaikoja voi tarvittaessa katsoa myös junalahdot.fi palvelusta.