Mikä puhuttaa?
Suomen alppihiihtolupaus Eduard Hallberg nousi Urheilustudio-viikonlopun suurimmaksi puheenaiheeksi. 21-vuotias Hallberg oli Levin maailmancupissa pujottelun ensimmäisen kierroksen jälkeen peräti kahdeksantena.
Toisella kierroksella sipoolainen teki pahoja virheitä ja putosi sijalle 24. Maailmancupin pisteet olivat Hallbergille uran ensimmäiset. Suomalaismiehiä ei ollut nähty 11 vuoteen pujottelussa maailmancupin pisteillä.
Hallbergin suoritukset saivat Levin yleisön mylvimään sekä Ylen alppihiihtoasiantuntijat kyyneliiin ja isänkin sydämen ”räjähtämään”.
Yle Urheilun alppihiihtoasiantuntija, lajilegenda, Kalle Palander pitää Hallbergin kykyjä käsittämättöminä.
– Hallbergilla on taito, jota en pysty edes selittämään. Sitä ei ole aiemmin ollut kenelläkään suomalaisella pujottelujätkällä käännöksen aloituksissa. Hän on oivaltanut jotain. Hyvin harvalla kovalla kansainvälisellä nimelläkään on tuota. Ihan mieletöntä.
Hallbergin kausi jatkuu ensi viikonloppuna Itävallassa Gurglissa kahdella maailmancup-pujottelulla. Levillä Hallbergin lähtönumero oli 40. Rinne pysyi Levillä vielä tuolla numerolla kovassa kunnossa.
– Tällä kaudella tulee olemaan kisoja, joissa rinne on huonossa kunnossa kaikille, joiden lähtönumero on yli 30. Toivottavasti Gurgl on hyvässä kunnossa, Palander muistutti.
Yllätys
Urheilustudio-viikonlopun suurimmat yllättäjät löytyivät maastohiihdon puolelta Oloksen Tykkikisoista. Niitä oli monia.
Sprinttereinä paremmin tunnetuksi tulleet Jasmi Joensuu ja Juuso Haarala säväyttivät lauantaina perinteisen normaalimatkoilla. Anne Kyllönen ja Arsi Ruuskanen yllättivät sunnuntaina vapaan hiihtotavan normaalimatkoilla.
Yle Urheilun hiihtoasiantuntija Aino-Kaisa Saarinen muistuttaa, kuinka ennen kautta on puhuttu paljon Hiihtoliiton talousongelmista. Saarisen mukaan Oloksella nähtiin suurilukuisen yllättäjäjoukon myötä, että heikko taloustilanne ei ole häirinnyt. Hiihtäjien luovat ratkaisut ovat onnistuneet.
Yksi esimerkki on mielenkiintoisesti Norjaan muuttoaan Ylelle avannut Haarala.
– Häneltä oli rohkea vetoa lähteä Norjaan harjoittelemaan. Näköjään se onnistui, Saarinen arvioi.
Floppi?
Varsinaista floppia tai pettymystä ei talvilajeissa viikonloppuna nähty. Jos nyt sellaisen yrittää löytää, niin Suomen hiihdon ykkösnimiin pitkään kuulunut Krista Pärmäkoski oli kuitenkin hyvin kaukana kärjestä viikonlopun molemmissa hiihtokisoissa.
Perinteisen normaalimatkalla Jasmi Joensuu ehti Kerttu Niskasen ja Pärmäkosken väliin toiseksi parhaaksi suomalaiseksi. Vapaan normaalimatkalla Pärmäkoskea kovempia olivat Niskanen, Anne Kyllönen ja Jasmin Kähärä.
– Kristalla oli todella tahmeaa. Näin on ollut aiempinakin vuosina Oloksella. Sitten seuraavina viikonloppuina vauhti on ollut huomattavasti kovempaa, Saarinen sanoo eikä ole huolissaan.
Mitä ihmettä?
Pärmäkosken tapaan Suomen hiihdon ykkösnimistä Kerttu ja Iivo Niskanen avasivat kautensa viikonloppuna Oloksella.
Iivo Niskaselta katkesi sauva avauskisassaan lauantaina. Se vesitti Niskasen voittotaistoa. Neljänneksi jäänyt Niskanen hävisi norjalaisvoittaja Mattis Stenshagenille yli 50 sekuntia.
Niskasen kuvailtiin kilpailun jälkeen hämmentäneen kommenteillaan. Niskanen heitti, että häneltä voi odottaa kahden viikon päästä Rukan maailmancupin avauksessa ”tiukkaa yritystä 30 parhaan joukkoon”.
Niskanen letkautti myös, että ”kunto ei vaan kestä”. Esimerkiksi Ilta-Sanomat otsikoi juttunsa niin, että ”olympiavoittaja lateli hämmentäviä puheita”.
– Iivo on kyllä kunnossa. Nuo ovat tyypillisiä kommentteja Iivolta. Vaikka Iivo olisi kovassa kunnossa, hän letkauttaa tuollaisia. Voidaan täällä tavantallaajat pyöritellä sitten silmiä, mitä hän puhuu. Kyllä Iivo on voittokamppailussa Rukan maailmancupissa, Saarinen sanoi ja kehui hiihdossa olleen positiivisia merkkejä.
Mitä seuraavaksi?
Maastohiihdossa on ensi viikonloppuna luvassa kenraali Rukan maailmancupin avaukseen, kun samoilla laduilla kilpaillaan Suomen cupissa.
Näistä kisoista on noussut etukäteen jo kaksi puheenaihetta. Ensimmäinen on kilpailuohjelma. Lauantaina on sprintti perinteisellä hiihtotavalla. Sunnuntaina kilpaillaan 20 kilometriä vapaalla hiihtotavalla yhteislähtönä. Pärmäkoski olisi toivonut, että sunnuntaina olisi kilpailtu mieluummin 10 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla.
– Tuo ohjelma karsii varmasti Rukan maailmancupissa hiihtäviä. Toisaalta tuo on hyvä muille. On hyvä päästä kokeilemaan tuota matkaa, koska sitä ei hiihdetä useasti kansallisella tasolla. On hyvä, että tuollaisia matkoja kisataan, Saarinen arvioi.
Puhetta on riittänyt myös säännöistä. Hiihtoliiton kilpailusääntöjen mukaan Suomen cupissa voivat kilpailla ulkomaalaisista ne, jotka asuvat Suomessa ja edustavat suomalaista Hiihtoliiton jäsenseuraa.
Moni maajoukkue olisi kiinnostunut kilpailemaan Rukalla, mikäli Suomen cupiin saisivat osallistua muutkin kuin suomalaisurheilijat. Arsi Ruuskanen ja maajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen kertoivat Ylelle, että haluaisivat päästää ulkomaalaiset Suomen cupiin kirittämään suomalaishiihtäjiä.
Aino-Kaisa Saarinen on pitänyt meteliä aiheesta aiemminkin ja hämmästellyt sääntöä Suomen cupin johtajalle Hannu Koivusalolle jo kahdeksan vuotta sitten.
– Yhdysvaltojen joukkue oli tuolloin Rovaniemellä, mutta heitä ei voitu sääntöjen takia ottaa mukaan. Ihmettelin sitä, koska kaikki tässä hyötyisivät ja voittaisivat. En ymmärtänyt sitä tuolloin, enkä nytkään. Olisihan se hyvä, jos tuolla pääsisi peilaamaan omaa vauhtiaan kansainväliseen menoon, Saarinen niputtaa.