Jämsässä julkisia terveyspalveluita tuottanut Jämsän Terveys Oy vaatii, että Jämsän kaupunki maksaa yhtiölle korvauksia ylimääräisistä kustannuksista, joita sille syntyi koronapandemiasta.
Yhtiö haastoi Jämsän kaupungin oikeuteen asiasta viime vuoden marraskuussa.
Lisäksi yhtiö penää saatavia, jotka ovat sen mukaan syntyneet palveluasumisen tukipalvelumaksuista sekä siitä, kun tehtäviä siirrettiin terveysyhtiöltä Jämsän kaupungin viranhaltijoiden hoidettavaksi.
Pandemiakustannusten osuus vaatimuksista on noin 1,3 miljoonaa, tukipalvelumaksut noin 200 000 euroa ja siirtyneet vakanssit noin 100 000 euroa.
Jämsän kaupunginhallituksen pöytäkirjasta ilmenee, että kaupungin mukaan yhtiö olisi sisällyttänyt perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon laskutukseen eriä, jotka eivät osapuolten välisen palvelusopimuksen ja valtion korvausperusteiden mukaan sinne kuulu.
Kaikkiaan kyse on 71:stä laskusta, joiden yhteissumma on noin 1,6 miljoonaa euroa. Laskuja oli alun perin 74, mutta Jämsän kaupunki on ennen pääkäsittelyä maksanut niistä kolme.
Oikeus on pitänyt asiasta kaksi valmisteluistuntoa: ensimmäisen viime keväänä ja toisen tänä syksynä.
Oikeus on varannut riita-asian käsittelyyn viisi istuntopäivää. Keski-Suomen käräjäoikeuden mittaluokassa kyseinen riita-asia on varsin iso.