Tekoälyllä tehdyt runot miellyttivät lukijoita enemmän kuin maailman tunnetuimpien runoilijoiden runot. Tämä kävi ilmi Yhdysvalloissa Pittsburghin yliopiston tekemässä tutkimuksessa. Siitä kertoo muun muassa brittilehti The Guardian.
Tutkimuksessa oli runoja muun muassa Geoffrey Chaucerilta, William Shakespearelta, Walt Whitmanilta, Emily Dickinsonilta, T.S. Eliotilta, Allen Ginsbergiltä ja Sylvia Plathilta. Tekoälyä oli pyydetty tekemään runoja edellä mainittujen runoilijoiden tyylillä.
Tutkimukseen osallistuneet eivät olleet runouden asiantuntijoita. Tutkimus osoitti, että lukijat eivät erottaneet tekoälyn koostamia runoja oikeiden runoilijoiden kirjoittamista. Lukijat myös pitivät tekoälyrunoista enemmän kuin aidoista.
Syötimme Ylen sisäiselle tekoälytyökalulle kahdeksan tunnetun suomalaisen runoilijan runon teeman ja pyysimme jäljittelemään runoilijan tyyliä.
Erotatko sinä kumpi esimerkeistä on aito?