Kihla- ja vihkisormuksia koristavat entistä kookkaammat timantit. Etenkin kihlasormukset ovat entistä näyttävämpiä, Kultasepät Narsakan toimitusjohtaja, kultaseppä Thomas Narsakka sanoo.
Perheyrityksen kultasepänverstaassa Hämeenlinnassa keskitytään erityisesti timanttikorujen suunnitteluun ja valmistukseen.
Narsakan mukaan yksikiviset sormukset ovat nyt suosittuja. Kultasepän mukaan timantin mystiikka ja kauneus vaikuttavat asiaan. Yhdellä isommalla timantilla halutaan tuoda esiin myös viesti rakkaudesta.
Ihmiset ovat kiinnostuneita myös luonnosta innoituksensa saaneista sormuksista.
Vanhojakaan sormuksia tai koruja ei unohdeta. Ihmiset uudistavat sormuksiaan tai toivovat, että vanhat sormukset ja korut hyödynnetään raaka-aineena aivan uusiin koruihin.
Laboratoriotimantteja ei erota paljaalla silmällä
Talouden alamäki tuntuu monen kukkarossa. Se on huomattu myös koruja valmistavassa yrityksessä, mutta toisaalta sormukset pitävät pintansa.
– Ehkä tarkemmin harkitaan, mitä ostetaan. Mutta jos ajatellaan naimisiinmenoa ja kihlautumista, se on hyvin tärkeä asia monelle. Siihen halutaan myös panostaa.
Sormuksen hintaa voi myös ajatella laajemmin. Jos sormus maksaa tuhannesta eurosta kolmeen tuhanteen euroon, se on pieni investointi, jos hinta jaetaan tuleville yhteisille vuosille, Narsakka laskee.
– Toki markkinoille on tullut myös vaihtoehtoisia materiaaleja, kuten niin sanotut laboratoriotimantit.
Ne ovat ihmisen valmistamia timantteja ja tuoneet uuden hintaryhmän erityisesti isompiin timantteihin.
Ulkoisesti ihmisen valmistama timantti ja luonnontimantti ovat samanlaisia. Thomas Narsakka sanoo, että niitä ei pysty erottamaan toisistaan paljaalla silmällä, eikä mikroskoopillakaan. Tarvitaan erityinen skanneri eron havaitsemiseen.
Narsakka arvelee, että laboratoriotimantin valinnalle usein tärkein tekijä on hinta. Joillekin myös ekologinen näkökulma saattaa olla vaikuttimena.