Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut 37-vuotiaan romanimiehen useista pahoinpitelyistä ja muista rikoksista puolentoista vuoden ehdottomaan vankeuteen.
Yle Uutiset kertoo tuomitun taustasta, koska Suomessa on käyty yhteiskunnallista keskustelua vakavista väkivallanteoista romaniyhteisössä.
Nyt tuomittua miestä epäillään myös syyskuussa Tampereen ydinkeskustassa tapahtuneesta ampumisesta.
Raakoja pahoinpitelyitä ja uhkailua
Torstaina Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa annetussa tuomiossa uhrina oli miehen vaimo. Mies myös uhkaili anoppiaan.
Teot ajoittuvat vuosien 2019–2023 väliselle ajalle. Tekopaikkoja ovat Tampere, Parkano ja Kauhajoki.
Tuomion mukaan mies muun muassa löi vaimoaan nyrkillä, metallipampulla ja antenninjohdolla. Hän myös puri, potki vaimoaan ja piti veistä vaimonsa kurkulla. Yhden pahoinpitelyn aikana mies kuristi vaimonsa tajuttomaksi ja sitoi tämän kädet ja suun.
Kun tuomittu joutui vankilaan muista rikoksista, hän uhkaili vielä sieltä käsin tappavansa vaimonsa ja tämän äidin. Uhkauksia oli useita viikossa.
Mies on myöntänyt kaikki teot. Hänet tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä, kolmesta pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta ja kahdesta oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta. Tuomiossa mainitaan, että kyse on ollut lähisuhdeväkivallasta.
Käräjäoikeuden tietojen mukaan paria ei ole tuomittu avioeroon, eli he ovat yhä virallisesti naimisissa.
Mies tuomittiin maksamaan vaimolleen 13 000 euron ja anopilleen 1 600 euron korvaukset sekä heidän oikeudenkäyntikulunsa.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Epäillään taposta
Miehellä on rankka rikostausta, joka sisältää muun muassa ehdottoman vankeustuomion kahdesta tapon yrityksestä.
Miestä epäillään myös 35-vuotiaan romaninaisen taposta Tampereella.
Mies ampui naista syyskuussa Hämeenkadulla. Ylen tietojen mukaan epäilty ampuja ja uhri olivat parisuhteessa.
Mediatietojen mukaan nainen oli turvakodin asiakas, mutta tietoa ei ole vahvistettu Ylelle.
Surmatulla naisella oli tilanteessa mukana hänen pieni lapsensa. Lapsi ei loukkaantunut tilanteessa. Mediatietojen mukaan nainen oli raskaana.
Poliisi epäilee, että osuman sai myös kaksi sivullista opiskelijaa. He eivät saaneet tilanteessa vakavia vammoja.
Tapon lisäksi poliisi epäilee miestä myös vaaran aiheuttamisesta, ampuma-aserikoksesta, huumausainerikoksesta, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeän pahoinpitelyn yrityksestä.
Poliisi ei ole kommentoinut motiivia.
Poliisin arvion mukaan esitutkinta valmistuu vuoden loppuun mennessä. Syyte on nostettava 15. tammikuuta mennessä.