Kotkan uuden uimahallin ja kilpaurheilu-areenan sijainti tarkentuu kesään mennessä, uskoo Kotkan liikuntajohtaja Tommi Lanki.
– Näiden kahden ison hankkeen suunnittelu on yhdistetty ja tavoitteena on, että sijaintivaihtoehdot on kesään mennessä selvitetty, sanoo Lanki.
Molempia rakennuksia suunnitellaan Kotkansaarelle. Uusi uimahalli rakennetaan todennäköisesti nykyisen Katariinan uimahallin paikalle. Tämä ei ole kuitenkaan aivan kiveen hakattu.
– Viimeisimmässä valtuustopäätöksessä puhutaan vain Kotkansaaren uimahallista, joten se jättää vielä tilaa vaihtoehtoisille sijainneille, arvioi Kotkan liikuntajohtaja Tommi Lanki.
Urheiluareenaa on puolestaan suunniteltu joko Kantasatamaan tai Katariinan kaupunginosaan. Liigatason koripallo siirtyisi uuden areenan myötä pelattavaksi Karhuvuoresta keskustaan.
Allasvuoto havahdutti
Liikuntajohtajan mukaan Katariinan uimahallin tämän syksyn allasvuoto ja Kotkan jääminen hetkeksi kokonaan vaille uimahallia havahdutti päättäjiä uimahalli-investoinnin kiireellisyyteen.
Valtuusto hyväksyi marraskuussa uimahallin rakentamissuunnitelman aikaistamisen vuosiin 2026 ja 2027.
Uusi uimahalli voisi valmistua jo ennen vuotta 2030. Sinne tulisi 50-metrin allas. Allasneliöitä pitäisi olla sama määrä kuin Katariinan uimalassa ja Karhulan uimahallissa on nyt yhteensä.
Uusi liigaurheiluareena voisi puolestaan alustavasti valmistua joskus 2030-luvulla.
Uudet kuntoportaat tulossa
Kotkan kaupunginhallitus käsitteli eilen maanantaina tulevien vuosien liikuntapaikkojen toimenpideohjelmaa. Kotkaan suunnitellaan lukuisia pienempiä uusia urheilupaikkoja.
Kotkaan aiotaan rakentaa ensi vuonna ensimmäiset viralliset kuntoportaat. Portaisiin haetaan parhaillaan valtion tukea. Portaat nousisivat Katariinan uimahallin viereisille kalliolle, jonka paikalliset tuntevat Tupakkavuorena.
Kotkalaiset ovat saamassa myös uuden tekonurmen. Kaupunki siirtää Arto Tolsa -areenan vanhan tekonurmen aurinkokatsomon vieressä olevalla hiekkakentälle.
Puistolan kentälle puolestaan suunnitellaan rakennettavaksi tekojäärataa. Radan toteutusta on kaavailtu alustavasti vuodelle 2027.
– Kenttä pidentäisi huomattavasti luistelukautta Kotkassa. Aikaisemmin kentällä on ollut joinain vuosina luonnonjää, mutta nyt kentän alle rakennettaisiin jäähdytyslaitteisto, sanoo Tommi Lanki.
Riippumatta siitä mihin Kotkasaaren uusi uimahalli rakennetaan, niin kaupungin tavoitteena on remontoida vanha maauimala, joka on myös suojeltu rakennus.
– Maauimala tulee joka tapauksessa säilymään nykyisellä paikallaan. Hyppytorniin ja katsomoon on tehtävä peruskorjaus, sanoo Lanki.