Kolinportin purkusuunnitelmat Juuan Ahmovaarassa etenevät arkkitehtuurin puolustajista huolimatta.
Vuonna 1992 valmistunut Kolinportti edustaa liikenneasemaksi erikoista, futuristista arkkitehtuuria.
Kiinteistön kolme omistajaa ovat hakeneet Juuan kunnalta purkulupaa rakennukselle. Omistajat pitävät Kolinportin remonttia liian kalliina toiminnan heikon kannattavuuden vuoksi.
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa ilmoittaa sulkevansa Sale-myymälän marraskuun loppuun mennessä eli viimeistään ensi viikolla. Kolmelle työntekijälle on tarjottu töitä PKO:n muista toimipaikoista.
Liikenneaseman toiminta ajetaan alas joulukuun loppuun mennessä, kertoo yrittäjä Jani Pakarinen. Jäljelle jää vain polttonestejakelu eli kylmäasema.
Lujatalo-yhtiön omistama liiketila rakennuksessa on ollut tyhjänä vuosia.
Juuan kunnanjohtaja Henri Tanskanen ymmärtää omistajien näkemystä korkeista käyttökustannuksista. Kunnan näkökulmasta Tanskanen kuitenkin toivoo, että Kolin matkailuvirtojen äärellä olevalle tontille löytyisi uutta palvelutarjontaa.