Koripallon miesten EM-karsinnoissa nähtiin yksi historian parhaista henkilökohtaisista suorituksista, kun David Krämer pussitti Saksalle 43 pistettä, mutta saavutusta himmensi Ruotsin ihmenousu ja maailmanmestarin kärsimä yllätystappio.
Ruotsi osoitti, että koripallossa on kaikki mahdollista. Länsinaapuri oli yhdeksän pistettä tappiolla Saksalle, kun peliaikaa oli jäljellä 1.47. Tästä asemasta Ruotsi punnersi pisteen voittoon lukemin 73–72.
Kahdeksan sekuntia ennen loppua parimetrinen, kakkos/kolmos-paikan pelaaja Christopher Czerapowicz sinetöi kahdella onnistuneella vapaaheitollaan Ruotsin voiton.
– Hänen suonissaan on jäätä. Tämä oli mielettömin korisottelu, jonka olen ikinä nähnyt, SVT:n asiantuntija Nick Rajacic hekumoi.
Yhteensä 22 pistettä Ruotsille nakuttanut hyökkäyspelin promoottori Ludvig Håkansson heitti lopun hurjassa takaa-ajossa kaksi kolmosheittoa koriin.
Kruununprinsessa Victorian ja hänen perheensä silmien edessä, 8 906 katsojaa vetävässä Tukholman Hovet-areenassa Ruotsi otti yhden tähän mennessä suurimmista koripallovoitoistaan. Saksa voitti MM-kultaa vuonna 2023.
– Nämä tyypit ovat tehneet historiaa. Tietääkseni ensimmäistä kertaa Ruotsi on voittanut (koripallossa) hallitsevat maailmanmestarit. Sen ei tarvitse näyttää niin hyvältä, eikä meidän tarvitse olla niin hyviä levypalloissa (37–54), kunhan vain Christopher Czerapowicz on vapariviivalla, virnuili Ruotsin valmentaja Mikko Riipinen SVT Sportille.
Totuuden nimissä Saksalta puuttui ottelusta useita huippupelaajia.
Teneriffan tähtipelaaja David Krämeriä oli liki mahdotonta puolustaa. Hän otti 19 pelitilanneheittoa, joilla kokosi 43 pistettä. Kolmoset Krämer upotti saldolla 8/11.
Viimeisellä vajaalla pariminuuttisella Ruotsin Melwin Pantzar sai kuitenkin pimennettyä ennätyspisteet heittäneen Krämerin.
Voitto oli Ruotsille tärkeä EM-karsinnassa ja se nappasi toisen voittonsa kolmeen peliin. Maanantaina Ruotsi matkaa EM-karsinnoissa pikarevanssia hakevan Saksan vieraaksi. Lohkon muut joukkueet ovat kahden voiton Montenegro ja yhden voiton Bulgaria. Lohkon kolme parasta joukkuetta yltää ensi vuoden EM-kisoihin.