Ei ole todellista. Ei kai taas.
Noin ajattelin, kun muutama päivä sitten sain tietoa tuoreimmista lasten ja nuorten perusoikeuksia polkevista tapauksista.
Jälleen kerran seurasta toiseen kesken kauden siirtymisestä oli muodostunut irvokas näytelmä.
Yle Urheilu nosti ongelman esiin jo viime vuoden helmikuussa. Jääkiekkoliiton kilpailusäännöt ovat asiantuntijan mukaan seurasiirtojen osalta lainvastaisia.
Voisi kuvitella, että epäkohtiin olisi löydetty jonkinlaisia ratkaisuja. Mutta ei. Ongelma on pahentunut entisestään. Yle Urheilun tietojen mukaan riitatilanteet seurasiirroissa ovat lisääntyneet.
Tuntuu järjenvastaiselta, että lapsen tai nuoren vaihtaessa joukkuetta saatetaan tarvita asianajajan apua.
Tajusin ongelman laajuuden, kun sain viime vuonna Urheiluhullut-ohjelman tiimoilta valtavan määrän yhteydenottoja jääkiekkoa harrastavien lasten vanhemmilta ympäri Suomea.
Siirtyminen toiseen seuraan kauden aikana on tehty äärimmäisen hankalaksi, joissain tapauksissa jopa mahdottomaksi, vaikka syy olisi mikä tahansa.
Vanhemmat kertoivat muun muassa tapauksista, joissa seuran vaihtamisen syynä oli huono ilmapiiri, epäasiallinen käytös tai kiusaaminen. Siitä huolimatta siirto ei välttämättä onnistunut.
Räikein ja uusin esimerkki kantautui korviini viime viikolla. Pääkaupunkiseudulla eräs juniorikiekkoseura ei suostu päästämään kahdeksaa poikaa siirtymään toiseen joukkueeseen. Ei edes rahalla.
Kuutta pelaajaa edustaa nyt asianajaja. Siis juristi hoitamassa yläkouluikäisten poikien harrastusasioita. Surullista.
Olipa syy seuran vaihtamiseen mikä tahansa, pitäisi yhden asian olla joka hetki selvää: kaikessa tulisi miettiä ensisijaisesti lasten ja nuorten parasta.
Miten turvata lapsille ja nuorille mahdollisimman hyvä, laadukas ja turvallinen ympäristö harrastamiseen? Sen pitäisi aina olla harrastustoiminnan tärkein ohjenuora.
On käsittämätöntä, että jotkut seurat toimivat lasten edun vastaisesti ja yrittävät pitää epätoivoisesti kiinni pelaajista, vaikka nämä haluavat siirtyä muualle.
Toisessa pk-seudun junnujoukkueessa sentään annettiin hiljattain useamman lapsen vaihtaa seuraa, tosin korvausta vastaan. Näissä tapauksissa pelaajien vanhemmat maksoivat vanhalle seuralle muutaman kuukauden maksut ja saivat sillä lapset ”vapautettua”.
Lapsista on tullut pelinappuloita. Seurojen ”omaisuutta”.
Unohtuiko Bosman-päätös?
Verrataanpa jääkiekkoa harrastavien lasten ja nuorten tilannetta ammattiurheilijoihin.
Ammattilaisten kohdalla vastaava pelaajien kohtelu ei tulisi kysymykseenkään. Siitä pitää huolen vuonna 1995 tehty Bosman-päätös, jonka mukaan sopimukseton pelaaja on vapaa siirtymään seurasta toiseen. Ilman minkäänlaisia korvauksia.
Toistan: sopimukseton pelaaja on vapaa siirtymään.
Mutta kun kyseessä on sopimukseton lapsi tai nuori, ei vapaa siirtyminen olekaan muka enää mahdollista! Miten junioriurheilussa voi yhä olla tällainen valtava porsaanreikä?
Lasten ja nuorten pitäisi tässä(kin) mielessä olla paljon aikuisia vapaampia. Kyse on heidän ainutkertaisen elämänsä rakentumisesta, jossa harrastuksilla on merkittävä rooli.
Miksi lapsista on tehty seurojen pelinappuloita? Millä oikeudella? Kenen etua seurasiirtojen hankaloittamisessa tai estämisessä ajatellaan? Ei ainakaan lasten.
Meidän aikuisten velvollisuus on korjata pikimmiten sietämätön tilanne ja antaa lasten ja nuorten siirtyä vapaasti seurasta toiseen. Mallin voi ottaa suoraan ammattilaistasolta.
Jos joku Jääkiekkoliitossa tai jossain siirtoja vastaan haraavassa seurassa näkee vapaan siirtymisen uhkana, kannattaa katsoa peiliin. Kun seuran toiminta on riittävän laadukasta, se vetää takuuvarmasti lapsia ja nuoria puoleensa.
Ja ymmärtääkseni lasten vanhemmilla, jotka harrastuksen maksavat, on oikeus valita palvelun tarjoaja sieltä mistä haluaa.
Suosittelen jääkiekon lisäksi myös muiden lajien edustajia tutustumaan tarkemmin juniorien seurasiirtosääntöihin ja tarvittaessa päivittämään niitä lasten perusoikeuksien mukaisiksi.