Työikäisten omaishoitajien määrä on kasvanut

  • STT

Työikäisten omaishoitajien määrä on kasvanut vajaassa 20 vuodessa noin 60 prosenttia, kertoo Eläketurvakeskus.

Erikoistutkija Susanna Sten-Gahmbergin mukaan omaishoitajien aiempaa nuorempi ikä ja eläminen monen hengen kotitaloudessa viittaavat siihen, että kasvava osuus omaishoitajista toimii oman lapsensa omaishoitajana.

Viime vuonna omaishoitajien ansiotulot olivat keskimäärin noin kaksi kolmasosaa muun väestön tuloista, kun mukaan luettiin omaishoitajan hoitopalkkio.