Tennismaailmassa kuohuttaa jälleen yksi uusi dopingtapaus. Torstaina uutisoitiin, että tenniksen etiikkaa valvola elin (ITIA) on asettanut puolalaisen huippunimen Iga Swiatekin kuukauden kilpailukieltoon.
Viisinkertaisen grand slam- voittajan dopingtestistä löytyi kiellettyä, trimetatsidiini-nimistä sydänlääkettä. ITIA:n mukaan Swiatek oli kertonut käyttävänsä melatoniinia uniongelmiinsa.
Swiatek kertoi tiedotteessaan, ettei hän ollut ”koskaan” kuullutkaan kyseisestä lääkeaineesta. Puolalaisen mukaan hän on ollut kahden ja puolen kuukauden aikana ITIA:n tiukkojen menetelmien kohteena.
Kaksi vuotta sitten myös maailman parhaimpiin naistennispelaajiin lukeutunut Simona Halep kärähti dopingista.
Hänet asetettiin vuosi sitten peräti neljän vuoden kilpailukieltoon. Romanialaisen dopingnäytteestä löytyi roxadustat-nimistä ainetta. Aine parantaa kestävyysominaisuuksia.
Halep sai tuolloin rikkomuksen myös biologiseen passiin liittyneistä epäselvyyksistä.
Maaliskuussa Halepin tuomio kuitenkin lyheni yhdeksään kuukauteen CAS:n käsittelyssä. Kyseessä on urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin.
CAS näki, ettei Halep rikkonut dopingsääntöjä tarkoituksella. Näin urheilija oli valmis palaamaan kisoihin saman tien.
Halep turhautui
Swiatek sai siis ITIA:lta vain kuukauden mittaisen kilpailukiellon. Päätös ei jäänyt huomaamatta Halepilta, joka kritisoi ITIA:n toimintaa kovasanaisesti Instagram-tilillään.
– Kysynpä vaan, miksi kohtelussa ja tuomioissa on niin iso ero. En ymmärrä sitä, enkä usko, että siihen on loogista selitystä. Järjestö on tehnyt kaikkensa tuhotakseni minut huolimatta todisteista.
– Miten on mahdollista, että samoissa tapauksissa, jotka tapahtuvat samaan aikaan, on täysin erilaisia lähestymistapoja, Halep ihmetteli BBC:n mukaan.
Halep vuodatti päivityksessään, että hän on hukannut kaksi vuotta urastaan.
– Menetin monta yötä. En saanut nukutuksi, koska kärsin ahdistuksesta ja pohdin kysymyksiä, joihin en saanut vastauksia.
33-vuotias Halep on entinen maailmanlistan ykkönen ja hänellä on kaksi grand slam -titteliä.
Halepin ja Swiatekin lisäksi tunnetuista pelaajista on kärynnyt viime vuosina dopingista myös Italian Jannik Sinner, joka voitti tänä vuonna kaksi grand slam -mestaruutta.
Hän antoi maaliskuussa kaksi positiivista dopingnäytettä.
ITIA vei tapauksen riippumattoman tuomioelimen päätettäväksi. Se totesi Sinnerin syyttömäksi.