Viivi Lehikoisen viime yleisurheilukausi oli vaikea. Naisten 400 metrin SE-nainen oli kaukana parhaasta tasostaan.
EM-kisoissa hän juoksi kauden parhaansa 54,92, mutta muuten 25-vuotiaan suomalaisen kesän perustaso liikkui kahden sekunnin päässä hänen ennätystasostaan.
EM-kisojen ohella hän kisasi myös Pariisin olympialaisissa, joissa hän ylsi parhaimmillaan keräilyeriin. Siinä juoksussa Lehikoisen aika oli vaatimaton 58,04.
Lehikoinen kertoi lokakuussa tämän vuoden ongelmistaan. Parin vuoden takainen EM-kuutonen oli kärsinyt hoitamattoman astman sekä kroonisen univajeen aiheuttamasta ylirasitustilasta.
– Etenkin univaje oli yllätys, koska olen aina ollut hyvä nukkuja ja nukkunut 9–10 tuntia yössä. Tämä yhdistelmä on urheilijalle tietenkin kuolettavaa myrkkyä, Lehikoinen kertoi tuolloin sosiaalisessa mediassa.
Nyt Lehikoinen on kertonut Instagramissa nykyisestä tilanteestaan. Lehikoinen on ollut muutaman vuoden sveitsiläisen huippuvalmentaja Lauren Meuwlyn treeniryhmässä. Kyseisessä ryhmässä on useita Euroopan ja maailman huippunimiä, kuten 400 metrin aitojen kaikkien aikojen tilaston kakkonen Femke Bol.
Lehikoinen kirjoittaa, ettei paluu harjoitteluun maailman huippujen kanssa ole ollut helppoa.
– En jaksa esittää, että olisi ollut jotenkin helppoa palata takaisin treeneihin ja melkein heti siitä treenata maailman parhaiden urheilijoiden kanssa kaukana kotoa. Suurin osa asioista ei ole sillä tasolla, jolla on ollut eikä ole varmasti vielä hetkeen.
Lehikoinen jaksaa kuitenkin pysyä kärsivällisenä.
– Olen hyväksynyt tosiasiat, mutta en sitä, että tämä olisi jotenkin lopullista! Tällä hetkellä tärkeintä on jatkaa prosessia yksi hetki kerrallaan, Lehikoinen päätti.
Lehikoisen 400 metrin aitojen ennätys on 54,40 vuodelta 2023. EM-finaalipaikan lisäksi suomalainen on yltänyt urallaan kahdesti MM-kisojen välieriin.
Ensi kaudella Lehikoisen ja monen muun suomalaisen kärkiyleisurheilijan päätavoite siintänee syyskuussa Tokiossa pidettävissä MM-kisoissa. Lehikoinen juoksi kyseisessä kaupungissa olympiadebyyttinsä vuonna 2021.