Neljä pirkanmaalaista lukiota on yltänyt kärkisijoille STT:n lukiovertailussa.
Tampereen yliopiston normaalikoulu oli suurten lukijoiden sarjassa Suomen kolmanneksi paras. Ensimmäiseksi tuli Pargas svenska gymnasium Paraisista ja toiseksi Helsinge gymnasium Vantaalta.
Pienten, alle 50 opiskelijan lukioiden parhaimmistoon pääsi Pirkanmaalta kolme lukiota. Punkalaitumen lukio oli sijalla kymmenen, Kuhmoisten yhtenäiskoulu sijalla 14 ja Tampereen Svenska samskolan sijalla 16.
STT:n lukiovertailussa verrattiin opiskelijoiden peruskoulun päättötodistuksia ja yo-kirjoitusten tuloksia.
Kuhmoisiin tullaan myös ulkopuolelta
Pieni Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukio on aiemminkin menestynyt hyvin vertailuissa. Rehtori Juha Nupposen mukaan pienessä oppilaitoksessa opiskelijoille on tarjolla paljon tukea.
– Tämä on opettajien ja opiskelijoiden yhteisvaikutuksen summa. Molemmat tekevät paljon työtä sen eteen, että täältä saataisiin hyvä pohja elämään.
Kuhmoisten lukiossa on tällä hetkellä 44 opiskelijaa. Noin puolet opiskelee yleislinjalla ja puolet ratsastuslinjalla.
– Muilta paikkakunnilta tulee opiskelijoita erityisesti ratsastuslinjalle. Omalta paikkakunnalta tulevat opiskelijat ovat usein eskarista asti tässä samassa oppilaitoksessa, rehtori Juha Nupponen sanoo.
Tänä lukuvuonna Kuhmoisten lukiossa on aloittanut myös muutama opiskelija Myanmarista ja Kiinasta.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.