Luksusmökin lyhytvuokraus saa jatkua Ruovedellä – kunta ei aio käsitellä lähinaapurin vaatimusta

Naapuri on vaatinut kuntaa keskeyttämään majoitustoiminnan kaava-alueella, jossa se ei ole sallittu. Virkamiesten toimista on meneillään myös poliisitutkinta.

Moderni huvila metsän reunassa järven rannalla. Rakennuksessa on suuri terassi ja laituri etualalla.
Luksusmökin lyhytvuokraus Ruovedellä on poikinut jo useita vaatimuksia ja valituksia. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Ruoveden ympäristölautakunta ei aio edelleenkään puuttua kunnassa sijaitsevan huvilan luvattomaan majoitustoimintaan.

Lautakunta ei aio ottaa käsittelyyn mökkinaapurin vaatimusta, jossa lautakuntaa vaaditaan keskeyttämään luvaton lyhytvuokraus sakon uhalla.

Huvila sijaitsee kaava-alueella, jossa majoitustoiminta ei ole sallittua. Yksityisen rakennusliikkeen omistaja on vuokrannut Näsijärven rannalla sijaitsevaa luksusmökkiä ulkopuolisille vuodesta 2022 lähtien.

Yle kertoi aiemmin, miten lähiasukkaat ovat ärsyyntyneet meluhaitoista, kuten karaokelaulannasta, joka kuuluu naapurustoon ja järvelle.

Asiasta on käynnissä myös poliisitutkinta. Kolmea Ruoveden kunnan virkamiestä epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska he ovat sallineet lyhytvuokrauksen kaavan vastaisesti.

Moderni huvila metsän reunassa järven rannalla. Rakennuksessa on suuri terassi ja laituri etualalla.
Huvilan omistaja on kiistänyt ammattimaisen majoitustoiminnan. Silti esimerkiksi loma-asunnon myynti-ilmoituksessa vuokrauskäytöstä puhutaan avoimesti. Huvila vinkataan yhdeksi majoitusvaihtoehdoksi myös Ruoveden kunnan sivuilla. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Vaatimuksia ja valituksia

Luvaton lyhytvuokraus on poikinut jo useita vaatimuksia ja valituksia.

Elokuussa Ruoveden ympäristölautakunta hylkäsi 12 mökkiläisen allekirjoittaman vaatimuksen majoitustoiminnan rajoittamisesta. Selvitysten ja vastineiden perusteella lautakunta päätti, ettei se pysty rajoittamaan kiinteistön käyttöä.

Yksi vaatimuksen allekirjoittajista valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka ei ottanut asiaa käsittelyyn. Oikeus perusteli asiaa sillä, ettei valituksen jättäjä ole asiassa asianosainen.

Kyseessä on sama henkilö, joka nyt uudelleen vaatii majoitustoiminnan keskeyttämistä.

Ympäristölautakunta vetoaa oikeuden perusteluun ja esittää, ettei vaatimusta oteta käsittelyyn. Lautakunnan mukaan valittaja ei ole asianosainen eikä päätös vaikuttaisi välittömästi hänen oikeuteensa, velvollisuuteensa tai etuunsa.

Lautakunta kokoustaa ensi viikon torstaina.

Huvilan vastarannalla asuva Timo Helin kertoi marraskuussa, minkälaisia häiriöitä mökkivuokralaiset ovat lähialueelle aiheuttaneet:

Vastarannalla asuvan Timo Helinin mukaan häneltä tontin ostanut yrittäjä ei kertonut, että loma-asunto tulee jatkuvaan vuokrauskäyttöön. Myynti on välillä kaduttanut. ”Hyvässä uskossahan nämä myydään, eikä huligaaniporukoille”, Helin sanoo.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.